 |
| 06.12.2010 | | Itsenäisyyspäivän juhlapuhe | | |
Hyvät juhlavieraat
Suomi täyttää tänään 93 vuotta.
Minulla on ilo Turun kaupungin puolesta toivottaa teidät, hyvät turkulaiset, viettämään Suomen itsenäi-syyspäivän juhlaa konserttitalolla. Turun filharmonisen orkesterin juhlakonsertti on jo vuosia ollut mo-nelle mieluisa tapa juhlistaa Suomea.
Toivon, että tänäänkin musiikki herkistää mielen ja avaa ajatukset arjen yläpuolelle.
Tänä vuonna noin 3 500 suomalaista täyttää 93 vuotta. Se on pitkä ikä. Tämänikäisellä voi olla jälki-kasvua jo viidennessä polvessa.
Mitä Suomi ja suomalaiset ovat itsenäisyyden ja neljän aikuiseksi varttuneen sukupolven aikana saa-net yhdessä luotua?
Hyvät juhlavieraat, tähän voin ylpeänä meidän kaikkien puolesta vastata:
Olemme rakentaneet maailman parhaan maan.
Arvostettu yhdysvaltalainen viikkolehti Newsweek vertaili kansalaisten elinoloja sadassa maassa. Lehden arvioinnissa vertailtiin valtioiden koulutus- ja terveyspalveluita, elämänlaatua, talouden vireyttä sekä poliittisia oloja.
Kun pisteet laskettiin yhteen viime elokuussa, maailman parhaaksi maaksi valikoitui Suomi. Suomen jälkeen mitalisijoille nousivat Sveitsi ja Ruotsi.
Tästä saavutuksesta voi iloita jokainen suomalainen!
Uskon, että yksi syy menestykseemme on, että historiamme on vasta ihmisiän mittainen.
Osalla suomalaisista on edelleenkin omia lapsuusmuistoja itsenäisyyden alusta, puhumatta-kaan talvi- ja jatkosodan ja sen jälkeisestä jälleenrakennusajasta. Itse muistan hyvin Euroopan Unioniin liittymiseen liittyneet pelot 1990-luvun alusta ja euroon siirtymisen laskuvaikeudet vuoden 2002 alussa. Enää en laske hintoja mummon markoissa.
Pidän tärkeänä, että suomalaisten muistot itsenäistymisestä ja itsenäisyyden ajan merkittävis-tä tapahtumista säilyvät ja välittyvät sukujen ja perheiden omien kokemusten ja tarinoiden kautta. Jakamalla ja siirtämällä muistoja sukupolvelta toiselle säilytämme itsenäisyyden arvos-tuksen.
Itsenäisyys ei saisi olla kenellekään itsestäänselvyys, mutta on hyvä muistaa, että eri ikäpolvil-le itsenäisyydellä on erilainen merkitys. Minulle, neljännen polven itsenäiselle suomalaiselle itsenäisyys merkitsee
- valinnan vapautta ja mahdollisuutta työskennelle tärkeiksi kokemieni asioiden puolesta.
- sukumme tarinoita, jotka haluan säilyttää ja jakaa myös lapselleni. Vanhempieni ja isova-hempieni kokemukset elävöittävät historiankirjoitukset todellisiksi kokemuksiksi.
Luotan siihen, että suomalaiset ovat tulevaisuudessakin sinnikkäitä, rehellisiä ja yhteistyöky-kyisiä säilyttääkseen Suomen parhaana kotimaana myös tuleville polville.
Lopuksi haluaisin vielä muistuttaa, että me turkulaiset olemme maailman parhaan maan par-haan kaupungin asukkaita. Turku on pian koko Euroopan kulttuuripääkaupunki, ja tämän nimityksen EU myönsi meille Suomen kaupunkien parhaan hakemuksen ansiosta. Ensi vuonna olemme koko Suomen ja myös Euroopan mielenkiinnon kohteena.
Toivon, että me turkulaiset osaamme myös itse nauttia juhlavuodestamme, joka tuo kaupun-kiin lukemattomia tapahtumia ja jonka ansiosta Turku kohenee pysyvästi entistäkin parem-maksi kaupungiksi.
Arvoisat juhlavieraat
Hyvää itsenäisyyspäivää ja elämyksellistä musiikkituokiota.
|
| | 29.11.2010 | | Budjettipuhe 2010 | | | |
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, Ärade ordförande, bästa fullmäktige
Turku on jo pitkään ollut haastavassa tilanteessa talouden näkymien suhteen. Viimeisten parin vuoden aikana on Turussa ryhdytty määrätietoisesti puuttumaan rakenteellisiin ongelmiin ja saatu aikaan selkeä suunnitelma oman menokehyksen hillitsemiseksi sekä tuottavuuden parantamiseksi. Tämä työ on jo tuottanut tulosta mutta vielä on tehtävää. Maailmantalouden lama muutti tulopohjamme rakennetta ja nyt näyttäisi siltä että tulopuoli on tasaantumassa. Kuitenkin Euroopan taivaalle on kertynyt uusia tummia pilviä – on vaikeaa tietää tässä vaiheessa vaikuttavatko ne meidän tulevaisuutemme miten, josko ollenkaan.
Tämä budjettiesitys on laadittu tasapainoon ryhmien välisen sopimuksen mukaisesti. Pidän nyt neuvoteltua tulosta ryhmien välillä maltillisena ja onnistuneena ja haluankin kiittää ryhmiä siitä sekä hyvästä hengestä neuvotteluissa. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että ainakin ns. sopimusryhmät ovat päättäneet olla mukana jatkamassa vastuullista politiikkaa, jolla saamme Turun talouden aitoon tasapainoon. Tämäkin esitys, on siis jo laadittu tasapainoon, mutta erityisesti taloussuunnitelmakauden osalta riittää vielä tekemistä, että pysyvä muutos saadaan aikaan.
Tässä vaiheessa on myös hyvä todeta, että rakenteellisten uudistusten toteutuksen kannalta sekä sen, että saamme talouden seurannan ja suunnittelun oikeasti hallintaan, on erittäin tärkeää, että uudistamme budjettimenettelyä. Budjetin perustan laadinta tulee aloittaa heti ensi vuoden alkupuolella, jotta jo päätetyt laajat ja hyvät ohjelmalliset tavoitteet saadaan muutettua keinoiksi ja teoiksi myös budjettitasolla, etteivät ne jää vain tyhjiksi hyviksi aikomuksiksi. Meidän on jatkossa otettava taloussuunnitelma kaudet tosissaan, ja pidettävä niitä ohjenuorana tulevien budjettien laadinnassa siten, että ainoastaan erikseen sovittavat tai tarvittavat muutokset tehdään budjetin laadinnan yhteydessä ja muuten pitäydytään siinä pohjassa joka on taloussuunnitelmavuosille laadittu.
Tämä budjetti turvaa peruspalvelut kaupunkilaisille. Samalla kuitenkin on haluttu jatkaa ennalta ehkäisevään toimintaan panostamista. Ryhmät ovat nähneet hyväksi edelleen painottaa pienten, ennaltaehkäisevää työtä tekevien hallintokuntien merkitystä budjetissa ja Eviva-hanketta on pidetty tärkeänä. Jatko on kuitenkin haluttu pitää kh:n ohjauksessa, koska kyseessä on ylihallintokuntarajojen menevä yhteistyö. Panostus ennaltaehkäisevään työhön nyt maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti tulevina vuosina ja kun tähän työhön integroidaan se työ mitä esim sotessa jo tehdään, saamme täyden hyödyn tällaisesta toiminnasta. Peruspalvelulautakunnan budjetti on lautakunnan esityksen mukainen ja vielä sen lisäksi ryhmät ovat olleet huolissaan kotihoidon ja omaishoidon resursseista ja muutosprosessin etenemisestä. siksi sinne on haluttu suunnata pieni lisäpanostus tässä vaiheessa ja korostaa sitä, että rakennemuutoksen tulee edetä suunnitellulla tavalla. Yhtenä osana tätä on palveluasumista tukevan palvelusetelin käyttöönotto. Lisäksi on haluttu, että soten organisaatiouudistuksen väliarviointi tulee tehdä ulkoisena arviointina ja että muutoksen eteenpäinviemiseksi tarvittavat toimenpiteet tuodaan päätettäväksi. Opetustoimen budjetissa on todettu, että ryhmäkokoja ei kasvateta ja lisäksi on vielä haluttu kohdentaa 100 000 euroa kouluruokailuun lisäpanostuksena.
Yj-sektorin rakennemuutosta jatketaan siten että neljä tuottajaliikelaitosta aloittaa osakeyhtiönä - jos valtuusto ensi valtuuston yhteydessä niin päättää - , 1.1.2012. Tämä tulee tuomaan haasteita johtamiselle ja uusien yhtiöiden ohjaamiselle. Se on paikka jota joudutaan pohtimaan jatkossa. Turun Sataman yhtiöittäminen siten että uusi Turun Satama oy aloittaa 1.1.2012.
Suurimpana huolena ensi vuodelle on kaupungin työllisyystilanne. Erityisen huolestuttavaa on nuorisotyöttömyys ja telakan tilanne, vaikkakin telakan osalta jatkossa valoa on jo näkyvissä. ensi vuosi on silti vaikea. Kaupunginhallituksen alle varattu lisämääräraha on näin ollen äärimmäisen tärkeä ja tilannetta pitää seurata tarkkaan jatkuvasti. Olen tyytyväinen, että kaupunginjohtaja on ottanut työllisyyden edistämisen omalla agendallaan ykkösasiaksi ja perustanut työryhmän, jossa koordinoidaan kaikkea sitä työtä jota alueella jo tehdään ja pyritään vaikuttamaan valtion suuntaan, jotta tähän työhän saadaan resursseja myös sieltä suunnasta. Voinen tyytyväisenä todeta että viime vuonna tässä yamassa yhtedessä esittämäni toive on tältä osin toteutunut.
Turun talouden pysyvään tasapainoon liittyy vielä suuria haasteita. Meillä menot ovat tuloja suuremmat ja ennen kuin tämä trendi saadaan käännettyä, on vaikea puhua aidosta talouden tasapainosta. Toinen haaste on investointitaso, joka tällä hetkellä on aivan liian korkea. Osittain tietoisesti, koska viime vuoden budjetissa päätimme omalta osaltamme elvyttävästä budjetista. Halusimme pitää investointitason korkealla, koska halusimme tukea alueen työllisyyttä. Nyt asiaan on kuitenkin tultava muutos. Ensi vuoden osalta ei juuri ole tehtävissä mutta taloussuunnitelmakaudella on pystyttävä karsimaan investointitasoa. Investointitaso tulee jatkossa määritellä tasapainoisen talouden ja rahoituskyvyn mukaisesti suunnitelmakaudella ja uusien investointihankkeiden sisällyttämisessä taloussuunnitelmaan tulee edellyttää hyväksyttyä tarve- ja hankesuunnitelmaa. Jatkossa kehysbudjetoinnin tasosta poikkeaminen edellyttää kohdekohtaista erillistarkastelua, jonka yhteydessä päätetään myös rahoituksesta.
Arvoisa puheenjohtaja, olen iloinen että enemmistö haluaa kantaa vastuunsa taloudellisen tilanteen korjaamisesta ja haluaa turvata vaikeassa tilanteessa kaupunkilaisille parhaat mahdolliset palvelut. Sen lisäksi että meidän on päästävä vaikeiden aikojen yli kunnialla, niin haluamme pitää katseemme suunnattuna tulevaisuuteen. Turkua on kehitettävä edelleen niin, että kaupunkimme on viihtyisä, houkutteleva asuin- ja yrittämisympäristö, jossa huomioidaan ympäristö ja ilmastonmuutoksen tuomat haasteet. Lisäksi kulttuuripääkaupunkihanke tuo uusia mahdollisuuksia kehittää kaupunkia ja sen tarjoamia palveluita kuntalaisille, sekä lisätä Turun tunnettuutta Euroopan laajuisesti.
Pitkän valmisteluprosessin jälkeen kaupunki todellakin on valmis kulttuuripääkaupunkivuoteen: ohjelma tulee olemaan kerrassaan hieno, kaupunkikuvaa on parannettu suunnitelmallisesti useassa eri kohteessa ja tammikuun puolivälissä avajaisia vietetään uudessa kulttuurikeskus Logomossa. Kaikki nämä tulevat jättämään jälkensä pitkälle myös juhlavuoden jälkeen.
Tuskin koskaan toiste tulemme saamaan yhtä paljon positiivista julkisuutta kuin mitä kulttuuripääkaupunkivuosi meille tuo. Olemme valmiit myös siihen, että katseet kansallisesti ja kansainvälisesti kääntyvät Turkuun. Pidetään huolta yhdessä siitä että nämä katseet näkevät sen kaiken hienon ja hyvän mitä Turulla on tarjota niin omille asukkailleen, vierailijoille ja kaikille jotka täällä asuvat, yrittävät ja käyvät.
Haluan vielä kerran korostaa yhteistyön tärkeyttä ja sitä että ryhmät yhdessä tuntevat vastuunsa turkulaisten hyvinvoinnin eteen. Siihen sisältyy myös aito yhteistyö seudulla ja seudullisesti. Turun seudulla ollaan tekemässä yhteistä rakennemalli 2035 suunnitelmaa. sen puitteissa luomme mallin tämän seutukunnan kasvulle. Yhdessä voimme tehdä entistä parempaa Turkua, yhdessä voimme luoda menestyksekkään Turun seudun ja yhdessä teemme upean kultuuripääkaupunkivuoden! |
| | 29.11.2010 | | Joulukaupungin avajaiset 27.11.2010 | | | Hyvä jouluväki, hyvät turkulaiset
Bästa julfolk, bästa åbobor
Edessämme on taas odotuksen täyteinen kuukausi. Joulunalusaikaan kuuluva lahjojen, ruokien ja mo-nenlaisten muiden yksityiskohtien suunnittelu ja valmistaminen alkavat kohta käydä kiivaimmillaan. Sanotaan, että ”joulu tekemällä tulevi” – ja se pitää myös paikkansa: kun on aikansa touhunnut ja teh-nyt erilaisia valmisteluja, on jouluna jo hyvä rauhoittua ja asettua paikoilleen.
Meille turkulaisille joulunalusaika on erityistä aikaa, sillä ovathan jouluun liittyvät perinteet kiinteä osa kaupungin pitkää historiaa. Myös Vanhan Suurtorin Joulumarkkinat ovat vakiintuneet osaksi turkulais-ten joulunalusaikaa ja joulun valmisteluja.
För oss åbobor har veckorna strax före jul en speciell innebörd, för jultraditionerna utgör en fast del av stadens långa historia. Även Gamla Stortorgets julmarknad har befäst sin ställning bland åboborna när de förbereder sig inför julen.
Åbo Finlands Julstad är en helhet som består av hundratals evenemang, utställningar, föreställningar och tillställningar som speciellt är avsedda för barn. Det är värt att titta på julstadens program med nyfikenhet – Under jultiden som varar till Knutsdagen ordnas olika evenemang där var och en har möjlighet att njuta av julstämningen.
Turun Joulukaupunki-kokonaisuus muodostuu sadoista tapahtumista, näyttelyistä, esityksistä ja erityi-sesti lapsille suunnatuista tilaisuuksista. Koko Suomeen ja myös Eurooppaan televisioitava Joulu-rauhan julistus jouluaattona on tietysti se näkyvin ja isoin tilaisuus. Mutta joulukaupungin ohjelmaa kannattaa tutkia uteliaana – Nuutinpäivään asti jatkuvan joulukauden aikana jokaiselle löytyy tilaisuuk-sia, joissa pääsee virittäytymään jouluntunnelmaan.
---
Turun kaupungille joulukaupunki on yksi tapa tuoda esille kaupungin erityispiirteitä. Suomen oloissa ainutlaatuinen kaupunkimainen historiamme antaa meille hyvän alustan ponnistaa tulevaisuuteen. Jos emme tunnista ja arvosta perinteitämme, olemme kuin mikä tahansa muu kaupunki. Korostamalla tra-ditioitamme erotumme muista ja vahvistamme tätä kautta kaupungin menestymistä. Positiivinen erot-tautuminen on avainasemassa, kun puhutaan kaupunkia koskevista mielikuvista - kun puhutaan kau-pungin brändäämisestä.
Joulukaupunki on yksi osa Turkuun liittyvistä mielikuvista, mutta ei toki ainoa. Turku on esimerkiksi myös korkean koulutuksen kaupunki ja ahkeran yrittämisen kaupunki. Ensi vuonna olemme lisäksi Eu-roopan kulttuuripääkaupunki.
Kulttuuripääkaupunkivuoden teema on ”kulttuuri tekee hyvää”. Jokainen meistä voi varmaan omalta osaltaan tunnistaa tilanteen, kuinka osallistuminen johonkin tapahtumaan tuntui hyvältä. Jo pelkästään katsojana mukana oleminen antaa uutta ajattelemisen aihetta ja voimaa eteenpäin.
Mutta kulttuuri tekee hyvää myös yhteisölle, koko kaupungille. Vuosi sisältää runsaasti ainutlaatuisia tapahtumia, joista Turku muistetaan pitkään. Mutta myös erilaiset rakennus- ja kunnostushankkeet tulevat vuoden jälkeenkin tuottamaan hyvää käyttäjilleen. Vuosi sisältää suuren mahdollisuuden kehit-tää toimintaamme, luoda uusia toimintatapoja ja lähestyä asioita uudesta näkökulmasta.
Toivon, että jokainen turkulainen ottaisi kulttuuripääkaupungin omakseen. Yhdessä tekemällä teemme ensi vuodesta vuoden, joka tulevissa historiakirjoissa tuodaan esille merkittävänä ajanjaksona.
Åbo är Europas kulturhuvudstad nästa år. Temat för kulturhuvudstadsåret är ”kultur gör gott”. Kulturen påverkar positivt både individen och gemenskapen. Kulturhuvudstadsåret ger staden en stor möjlighet att utveckla sin verksamhet, skapa nya verksamhetsformer och betrakta saker och ting ur en ny syn-vinkel.
Jag hoppas att varje åbobo ska tillägna sig kulturhuvudstadsåret. Bara vi arbetar tillsammans för det kommande kulturhuvudstadsåret kommer det att gå till historien som en av de viktigaste tidsperioder-na.
---
Hyvät ystävät
Näyttää siltä, että saamme tänä vuonna aloittaa valmistautumisen jouluun maa valkoisena ja pienessä pakkasessa. Tämä omalta osaltaan varmasti lisää jouluista tunnelmaa, vaikkei se säätilasta eikä lu-mesta olekaan kiinni.
Jo yli sadan vuoden ajan Turun tuomiokirkon eteen on pystytetty joulun ajaksi kuusi, niin myös tänä vuonna. Kaupunkimme jouluvalaistus huipentuu iltapäivällä, kun tuomikirkon joulukuusen valot sytyte-tään. Kun päivänvaloa on niukasti, koristeelliset jouluvalot tuovat meille iloa ja voimaa jaksaa eteen-päin. Joulu on valon juhla, nauttikaamme myös siihen valmistautumisesta!
Julbelysningen i vår stad når sin kulmen på eftermiddagen när ljusen tänds i granen vid domkyrkan. Eftersom det är ont om dagsljus så här års, sprider den dekorativa julbelysningen glädje och kraft till oss för att vi ska kunna orka vidare. Julen är ljusets fest, låt oss också njuta av den!
Jag önskar er alla en god väntan på julen.
Näillä sanoilla toivotan teille kaikille hyvää joulunalusaikaa ja julistan samalla Turun Joulukaupungin vuonna 2010 avatuksi.
|
| | 20.11.2010 | | Joulukadun avajaiset 20.11.2010 | | | |
Hyvät turkulaiset
Bästa åbobor
Turun ydinkeskustan jouluvalot on jälleen sytytetty kaupunkilaisten iloksi tuomaan valoa pimeyteen. Se mikä vielä äsken näytti kovin, kovin pimeältä, on nyt valon täyttämää. Satumainen joulunalusaika on valmis alkamaan!
Julbelysningen i Åbo centrum har igen tänts till glädje för stadsborna för att bringa ljus i mörkret. Det som alldeles nyss såg mycket, mycket mörkt ut är nu ljusfyllt. Den sagolika jultiden har börjat!
---
Joulu on valon juhla, jonka odottamiseen liittyy jännittävä positiivinen vire. Vaikka ympärillä olisikin pimeää, on itse juhla selkeänä ja kirkkaana mielissämme. Samanlaista positiivista virettä toivon meille kaikille turkulaisille, kun mietimme oman kaupunkimme nykytilaa ja kehittämistä.
Yritystoiminta ja kaupankäynti antavat perusleiman kaupunkimme keskustalle. Toki keskustassa vietetään paljon aikaa muuallakin kuin kaupoissa, esimerkiksi hienossa pääkirjastossa. Tärkeintä onkin, että keskustassa on monipuolisesti erilaisia palveluja täydentämässä toisiaan ja luomassa viihtyvyyttä.
Turun kaupungille on hyvin tärkeää, että ydinkeskusta pysyy vireänä ja elinvoimaisena jatkossakin. Tarvitsemme toki vaihtoehtoisia ratkaisuja keskusta-alueen ulkopuolellakin. Mutta jos ydinkeskusta ei pysy aktiivisena, elinvoimaisena ja viihtyisänä, koko kaupunki voi huonosti. Ydinkeskustan kehittäminen paikkana, jossa on jatkossakin mahdollisuus yrittää menestyksellisesti ja jossa asukkaat viihtyvät, on meidän kaikkien turkulaisten kannalta erittäin tärkeä asia.
---
Nyt sytytetyt jouluvalot vievät meidät samalla jo ensi vuoteen, jolloin Turku on Euroopan kulttuuripääkaupunki. Aivan samoin kuin joulun aikaan liittyy tulevan odotus, myös kulttuuripääkaupunkivuoden alkuun liittyy runsaasti kärsimätöntä odotusta – vihdoinkin pääsemme aloittamaan sen, mitä jo vuosia olemme valmistelleet!
Pitkän valmisteluprosessin jälkeen kaupunki todellakin on valmis kulttuuripääkaupunkivuoteen: ohjelma tulee olemaan kerrassaan hieno, kaupunkikuvaa on parannettu suunnitelmallisesti useassa eri kohteessa ja tammikuun puolivälissä avajaisia vietetään uudessa kulttuurikeskus Logomossa. Kaikki nämä tulevat jättämään jälkensä pitkälle myös juhlavuoden jälkeen.
Tuskin koskaan toiste tulemme saamaan yhtä paljon positiivista julkisuutta kuin mitä kulttuuripääkaupunkivuosi meille tuo. Olemme valmiit myös siihen, että katseet kansallisesti ja kansainvälisesti kääntyvät Turkuun.
Hyvät turkulaiset, tarttukaa alkavaan kulttuuripääkaupunkivuoteen avoimin ja positiivisin mielin. Vuosi on ainutlaatuinen piristysruiske koko kaupungille – ottakaa siitä myös osa itsellenne!
---
De tända julljusen tar oss redan in i nästa år då Åbo är Europas kulturhuvudstad. På samma sätt som man ivrigt väntar på julen så väntar man också otåligt på när kulturhuvudstadsåret börjar – äntligen kan vi köra i gång med det som vi i åratal har förberett oss!
Nu kan vi säga att staden är beredd för kulturhuvudstadsåret. Vi är beredda för att blickarna vänds mot oss både nationellt och internationellt.
Året innebär en betydande vitamininjektion för staden – bästa åbobor, ta också för er av den!
---
Hyvät kuulijat
Kuten huomaatte, nyt sytytetyt jouluvalot on uudistettu viime vuodesta. Uudistuksesta ovat vastanneet Turun kaupungin kiinteistöliikelaitos, Turku Energia ja Turun ydinkeskustayhdistys. Olen varma, että uudelleen suunniteltu valaistus herättää kaikissa iloista mieltä ja positiivista joulunodotusta.
Kiitos kaikille valojen uusimiseen osallistuneille suunnittelijoille ja toteuttajille!
Turun kaupungin puolesta toivotan teille kaikille hyvää joulunalusaikaa!
Å Åbo stads vägnar önskar jag er alla en trevlig väntan på julen!
|
| | 06.11.2010 | | Sveska Dagen | | | Svenska Dagen 6.11.2010 Åbo konserthus
Stadsstyrelsens ordförande Minna Arve
Bästa festpublik!
Temat för Svenska veckan är i år ”Svenska väcker känslor”. Med temat har man försökt väcka diskus-sion om svenska språkets ställning i Finland och om tvåspråkighetens betydelse. Det har också lyfts fram den mångsidiga finlandssvenska kultur som på ett unikt sätt berikar den finska kulturen.
Det kan på goda grunder sägas att svenskheten verkligen väcker känslor – åtminstone här i Finland. Under det pågående året har det förts livliga diskussioner om Undervisnings- och kulturministeriets lagändringsförslag som gäller den grundläggande utbildningens allmänna riksomfattande mål och tim-fördelning.
Den arbetsgrupp som beredde saken i juni föreslog att studier i andra inhemska språket - alltså i prak-tiken i svenska språket – skulle tidigareläggas med avsikt att trygga elevernas motivation. Samtidigt kommer andra inhemska språket att bevaras som ett gemensamt ämne för alla elever.
Arbetsgruppens förslag och den omfattande remissbehandlingen i anslutning till lagberedningen har väckt en intensiv diskussion om svenskundervisningens ställning och därigenom om uppskattning av den svenskspråkiga kulturen. Diskussionen har varit livlig och man har inte heller kunnat undvika över-drifter.
Också här i Åbo har det på lokal nivå förts livlig diskussion om hur Åbo stads beslut har påverkat sven-skans ställning. Hur man organiserar svenskundervisningen i samband med reformering av fostrings- och utbildningsväsendet har väckt många frågor – till och med misstankar – om svenskundervisnin-gens framtid. Också de revideringar som gjorts gällande språkkraven har i vissa sammanhang uppfat-tats så att de undervärderar och försvagar svenskans ställning.
***
Som representant för Åbo stad har jag i det här sammanhanget möjlighet att försäkra er, bästa åhöra-re, att svenska språket har haft och kommer att ha en stor betydelse för Åbo, åboborna och kulturen i Åbo. De förändringar som jag nämnde har en mycket konkret utgångspunkt och att genomföra dem kommer att förstärka svenska språkets ställning trots motsatta misstankar.
De administrativa arrangemangen inom fostrings- och utbildningsverket som börjar sin verksamhet nästa år innebär att man bättre än tidigare kan ta hänsyn till svenskundervisningen på alla utbildnings-nivåer. I verket anställs en direktör för den svenskspråkiga servicen som har möjlighet att påverka svenskundervisningen bättre än i den nuvarande modellen där svenskundervisningen fungerar i sin egen linjeorganisation. Det är fråga om en förändring som behöver tid på sig för att den skall kunna ge bästa möjliga resultat.
Också de reviderade språkkrav som gäller stadens tjänsteinnehavare förstärker svenska språkets an-vändning i Åbo. Språkkraven reviderades därför att de gamla språkkraven byggde mer på formella än praktiska språkkunskaper. Utgångspunkten är att stärka språkkunskaper och uppmuntra tjänsteinne-havare att använda svenska. Faktum är naturligtvis att den här förändringen tar sin tid och resultat kan ses först på lång sikt.
***
Svenskan är en rikedom för Åbo vilket inte kan överskattas. Åbo är Finlands port västerut, mot Sverige och det övriga Skandinavien. Att kommunicera på det gemensamma skandinaviska språket underlättar växelverkan och skapar grund för ett äkta samarbete.
Det är en utmaning för Åbo att ytterligare stärka förbindelser med Stor-Stockholm som är ett viktigt ekonomiområde med tanke på utvecklingen och livskraften i Åboregionen. Många av Åboregionens företag är redan nu etablerade i Stockholmsområdet men det är fortfarande möjligt att utöka den här verksamheten. Det gemensamma språket underlättar på ett betydande sätt för företag att etablera sig i Sverige.
Åbo stad har en enastående möjlighet att fungera som en brobyggare mellan Skandinavien, Finland och S:t Petersburg som är det viktigaste ekonomiområdet runt Östersjön. Vår specialställning som S:t Petersburgs äldsta vänort ger oss goda möjligheter för detta. Konkurrensen om internationella förbin-delser är hård och vi är inte ensamma om att försöka utnyttja den ökade växelverkan mellan Stock-holm och S:t Petersburg. Även i den här frågan spelar mångsidiga språkkunskaper en betydande roll och svenskans specialställning i Finland och Åbo ger oss möjligheter att lyckas med detta.
***
Åbo är Europas kulturhuvudstad år 2011. Kulturhuvudstadsåret kommer att öka internationella förbin-delser och lyfta fram Åbo på många håll i Europa. Kulturhuvudstadsåret är ett viktigt utvecklingsprojekt för staden och kommer att ha långvariga positiva effekter på Åbo.
På goda grunder kan vi säga att vi inte hade utnämnts till Europas kulturhuvudstad om vi inte vore en äkta kulturhuvudstad till vår karaktär. Ett av de kännetecknande dragen för den här kulturstaden är en stark och traditionsrik svenskspråkig kultur som har påverkat staden på ett betydande sätt.
***
Svenskheten väcker verkligen känslor. Det är lätt att instämma i temat för Svenska veckan. Enligt min åsikt berättar det här om den stora betydelse som den finlandssvenska kulturen har för vårt samhälle. Om den inte hade betydelse skulle vi inte heller ha diskussion och känslor.
Å Åbo stads vägnar önskar jag er en glad fest och en god fortsättning på Svenska dagen.
|
| | 01.10.2010 | | Mania-lehden kolumni | | |
Muutos on mahdollisuus!
Turku on perinteisesti ollut kaupunki, jossa on ollut monta vahvaa toimialaa talouden kivijalkoina. Telakkateolli-suus, elintarviketeollisuus, elektroniikkateollisuus, lääketeollisuus ja kauppa ovat taanneet sen, etteivät laskusuh-danteet ole iskeneet Turkuun yhtä pahasti kuin kapea-alaisemmille talousalueille. Tämänkertainen taantuma kuitenkin näkyy vahvasti talousalueellamme telakkateollisuuden tilauspulan takia. Maailman talousmurroksessa tämä talouden monipuolinen kivijalka on osittain nyt heikennyt. Jo nyt on pääsektoreilla tapahtunut suuria muu-toksia ja Turustakin on tuotantoa ja yrityksiä siirtynyt muualle. Teollinen tuotanto on vähentynyt Turussa, kuten koko Suomessa. Uusia ideoita tarvitaan samalla kun tuetaan olemassa olevaa yritystoimintaa.
Kriisi on aina uuden synnyttämisen mahdollisuus ja Turun tulevaisuus on turkulaisten omissa käsissä. Nyt on viisasta katsoa, mitkä ovat perinteisten toimialojemme vahvistamiseen johtavia kriittisiä menestystekijöitä. Samal-la on katsottava, mitä uusia osaamisaloja meillä on nousussa ja miten niitä vahvistetaan. Nämä menestystekijät on analysoitava ja niistä on johdettava määrätietoisesti toteutettava konkreettinen toimenpidelista jonka etene-mistä seurataan. Korkeakoulujen merkitys alueen tulevaisuudelle on yhä tärkeämpi. Uutta pitää etsiä niiden kanssa yhdessä ja pyrittävä yhdistämän eri alojen osaaminen ja vahvuudet ja luoda uutta sitä kautta.
Luovat toimialat ovat nousseet hyvin viime vuosina. Yli 8000 työpaikkaa ja lähes 3000 yritystä osoittavat, että alojen merkitys on huomattava. Fortuna-korttelin ja Logomon avulla alojen kasvu voi jatkua ja Turulla on mahdol-lisuus nousta esimerkiksi muotoilun, sisältöpalveluiden, vaatesuunnittelun ja elokuvan alalla merkittäväksi kes-kukseksi Itämeren alueella. Jo olemassa oleva luovien alojen vahva yrityskanta ja alan koulutus antavat Turulle hyvät lähtökohdat näiden alojen kehittämiselle. Kulttuuripääkaupunkivuosi 2011 on Turulle ja koko Turun seudulle merkittä-vä mahdollisuus. Sen aikana on mahdollisuus uudistua ja löytää uusia tekemisen malleja myös elinkeinoelämäs-sä. Näillä aloilla on myös uudet tavat pitää yhteyksiä, hyödyntää sosiaalista mediaa ja tietotekniikka. Myös ver-kostoituminen ja verkostojen hyödyntäminen on luovilla toimialoilla usein itsestään selvyys eikä erillinen vastuu-alue.
Myös palveluviennin mahdollisuudet niin teollisuutta tukevien palveluiden osalta kuin Turun korkeakoulujen ym-pärillä pitää selvittää. Suomalainen yhteiskunta on monin tavoin maailman huippua ja Turussa yhteiskunnallinen osaaminen on monipuolista. Osaamisen tuotteistaminen ja muuttaminen yritystoiminnaksi voi hyvinkin olla meille yksi lisätukijalka. Osaamisen tuotteistamisessa avainasemassa on yritystoiminnan, tuotteiden ja korkeakoulujen tarjoamien osaajien yhteen saattaminen. Tässä Turulla on mahdollisuus toimia välittäjänä.
Yrittäjyyden merkitys on tärkeä. Tarvitaan osaamista, uskallusta ja luovaa hulluutta jotta uusia menestyviä yrityksiä syntyy. Lisää yrityksiä tarkoittaa lisää työpaikkoja ja lisää potentiaalista kasvua joka hyödyttää koko yhteis-kuntaa. Koulujärjestelmämme pitää tukea enemmän yrittäjyyttä ja sieltä tulee syntyä niin tuotteita kuin yritysideoi-takin. Asenteiden merkitys on suuri ja siitä on puhuttu pitkään. Silti meillä asenteet ovat usein kovin kriittisiä yrittämistä kohtaan ja epäonnistumisia edelleen pelätään ja varotaan. Kannustavuus ja uskaltaminen pitäisi näkyä muuallakin kuin juhlapuheissa. Tahto ja vahva itsetunto ovat kaiken menestyksen perusta. Tämä pätee niin yrittämisessä kuin elämässä ylipäätään.
|
| | 12.09.2010 | | Northern coasts- harjoitus | | | Admiral, Your Excellency, Ladies and Gentlemen
It gives me a great pleasure to welcome such an international group of naval seamen, marines, airmen, and other naval crew to Turku to Turku.
The Baltic Sea and the Navy have always been essential elements of Turku’s identity and tradition. For centuries, Turku has been one of Finland’s main gateways to the high seas and home to shipbuilding industry.
It is by no means coincidence that a large part of Finnish Navy estab-lishments are located in and around Turku. The Navy Command and Naval Material Command are located here, as well as the Archipelago Sea Naval Command with its Missile and Mine Warfare Squadrons.
Against this background, I would dare to say that Turku is truly “a Navy town” – and we are proud of it!
Seeing such a cavalcade of Navy uniforms in this room, I would like to say a few words about the Baltic Sea. To put it short, the Baltic Sea is Finland’s economic window to the world: over 80 % of our foreign trade travels via the Baltic Sea.
Of course, the Baltic Sea counts also in a larger scale. About 90 mil-lion people live in its vicinity. Approximately 15 % of global freight traffic sails via the Baltic Sea. This means that at least 2,000 mer-chant vessels are navigating across the sea at every moment and their number is expected to grow by more than 50 % by 2030.
It is important to underline that the Baltic Sea region is characterized by stability, dialogue and cooperation. Having said that, securing vital flows such as maritime transports is a matter of strategic importance in a globalised world - not least for a highly trade-dependent nation like Finland. That, of course, is a key task for all the Navies in the region.
Environmental safety is another key issue. Every year more than 6,000 oil tankers pass through the Baltic Sea. The consequences of even one of these ships going down would be catastrophic. Preventing such an accident must be an issue of the highest priority. But this is a challenge or a threat, which cannot be handled by national means only. It needs tight cooperation among all the nations along the coastline.
Dear guests,
The exercise you are about to launch is no doubt an important event for developing naval capabilities. But it also reflects another key issue in today’s interdependent world, which is international networking.
One cannot emphasize enough the meaning of networking, no matter if you represent military, business or public administration.
We all face ever increasing tasks, duties and challenges - and we have to tackle them with limited resources. The economic crisis has placed severe financial constraints on our budgets, which makes achieving our goals even more difficult. On the other hand, it may also give new impetus to creative solutions, based on cooperation and networking.
Already the numbers of your exercise are remarkable - roughly 80 vessels and 2500 soldiers from various countries. They carry a very clear message: you have all arrived here to achieve something impor-tant together and benefit from networking.
On behalf of the Turku City, let me once again wish you warmly wel-come to Turku.
I hope you will enjoy our hospitality and have a very successful exer-cise.
|
| | 11.09.2010 | | 10 askelta tulevaisuuteen 18.9.2009 valtuustoryhmän pj:n linjauksia | | | Kokoomuksen 10 askelta tulevaisuuteen
Turku on jo pitkään ollut haastavassa tilanteessa talouden näkymien suhteen. Viimeisten parin vuoden aikana on Kokoomuksen johdolla ryhdytty määrätietoisesti puuttumaan rakenteellisiin ongelmiin ja saa-tu aikaan selkeä suunnitelma oman menokehyksen hillitsemiseksi sekä tuottavuuden parantamiseksi. Tämä työ on jo tuottanut tulosta. Maailmantalouden lama on kuitenkin johtanut sellaiseen verotulojen heikkenemiseen, että mitkään toimet talouden rakenteiden maltilliseksi korjaamiseksi eivät ole riittä-neet. Sen vuoksi Turku on tänä vuonna joutunut erittäin valitettavasti turvautumaan jopa lomautuksiin kustannuksen hillitsemiseksi. Ensi vuosi ei tuo tilanteeseen muutosta parempaan, päinvastoin.
Kokoomuksen valtuustoryhmä kantaa vastuunsa taloudellisen tilanteen korjaamisesta ja haluaa turvata vaikeassa tilanteessa kaupunkilaisille parhaat mahdolliset palvelut. Sen lisäksi että meidän on päästävä vaikeiden aikojen yli kunnialla, niin halumme pitää katseemme suunnattuna tulevaisuuteen. Turkua on kehitettävä edelleen niin, että kaupunkimme on viihtyisä, houkutteleva asuin- ja yrittämisympäristö, jossa huomioidaan ympäristö ja ilmastonmuutoksen tuomat haasteet. Kulttuuripääkaupunkihanke tuo uusia mahdollisuuksia kehittää kaupunkia ja sen tarjoamia palveluita kuntalaisille, sekä lisätä Turun tunnettuutta Euroopan laajuisesti. Seuraavassa on Kokoomuksen valtuustoryhmän näkemys keinoista, joilla pääsemme vaikeiden aikojen yli ja saavutamme tulevaisuuteen tähtäävät tavoitteemme:
1. Henkilöstölle luodaan aito palkkakannustinmalli, joka sidotaan toiminnallisiin ja taloudellisiin tavoitteisiin päästään. Samalla luodaan hallintokunnille säästökannustin.
2. Hallintokunnittain käydään toiminnot läpi aivan yksikkötasolle asti. Nyt tarvitaan suunnitelma, joka vie rakenteelliset uudistukset käytännön johtamisen tasolle keskittyen erityisesti uusien toimintatapojen löytämiseen ja palvelun parantamiseen kuntalaisen näkökulmasta. Tähän työhön tarvitaan koko porukka, päättäjistä ja johtajista jokaiseen työntekijään. Tavoit-teena on syventää ajatusta elinkaarimallista yli hallintokuntarajojen, jotta lähtökohtana palvelun tuottamiselle olisi aina ensisijaisesti kuntalainen, ei niinkään hallinto. 3. Hallinnon tehostamisohjelman läpivientiä on kiirehdittävä. Sähköisen asioinnin mahdollisuudet tulee saattaa 2010-luvulle – aito mahdollisuus palveluihin sähköisesti niille jotka sitä haluavat vapauttaa resursseja palvelutarjontaan niille, jotka eivät halua tai kykene toimimaan verkossa. Siihen sisältyy myös palveluverkkotarkastelu sekä tietojärjestelmien yhteensovittaminen. Palveluverkon tarkastelussa on pyrittävä vähentämään yksittäisiä tiloja ja yhdistämään kaupungin palveluita saman katon alle, jotta voidaan turvata mahdollisimman laajat alueelliset palvelut. On ehdottomasti pidettävä kiinni sovituista -200 henkilötyövuodesta. Lisäksi on selkeästi määriteltävä tavoite toimintojen tehostumiselle. Tietojärjestelmien tulee olla yhteensopivia kaupunkitasolla mutta myös seudullisesti, jotta yhteistyötä pystytään aidosti ja toimivasti tehostamaan.
4. Omistajapolitiikan linjaukset ovat tärkeitä, koska joudumme tarkasti miettimään resurssien kohdentumista kaupungissa. Kokoomuksen mielestä resursseja tulee selkeästi painottaa peruspalveluihin; opetukseen, vanhustenhoitoon sekä terveydenhuoltoon. Liikelaitoksille on asetettava selkeät tavoitteet tuottavuuden lisäämiseen sekä sitoutumi-seen omistajapolitiikan yhteydessä tehtäviin linjauksiin. Tavoitteet ja kannustimet on luotava niin johtajille kuin henkilöstöllekin. Johdon on sitouduttava toimintojen tehostamiseen, kilpailukykyyn toimia markkinoilla sekä myös henkilöstön hyvinvointiin. Haluamme kyseenalaistaa uusien liikelaitosten tuomat hyödyt, koska kaikilta osin ei ole päästy yhteisesti sovittuihin tavoitteisiin. Tuottajaliikelaitosten on jo pystyttävä näyttämään sellaisia vertailutuloksia markkinatoimijoihin nähden, että toiminta on uuden mallin myötä aidosti tehostunut.
5. Yksi pilottimalli palveluihin investoimiselle voisi olla että myydään koulujen siivous- ja kiinteistöpalveluliiketoiminta liikkeenluovutuksella, jossa henkilökunta siirtyy vanhoina työntekijöinä uuden yrityksen palvelukseen, tavoitteena 5 % vuosittaiset kustannussäästöt. Syntyvästä säästöstä 50% osoitetaan suoraan perusopetuksen laadun parantamiseen.
6. Valmius keskustella kunnallisveron korottamisesta 2 vuoden määräajaksi edellyttäen että ensin/samalla päätetään rakenteellisten uudistusten jatkamisesta ja konkretisoinnista sekä omistajapolitiikan linjauksista.
7. Monipuolistetaan ja laajennetaan palvelusetelin käyttöä 2010 alusta erityisesti vanhusten hoitoon sekä varhaiskasvatukseen.
8. Investoinneista päätettäessä tulee huomioida työllisyysvaikutukset ja tulevaisuuteen tähtäävät investoinnit mutta myös kulttuuripääkaupunkihankkeet. investointitaso on harkittava tarkkaan.
9. Seutuyhteistyötä on tehtävä kaikissa avautuvissa mahdollisuuksissa. Kokoomus haluaa avata tiiviimmän palvelupuolen yhteistyön aloittamalla naapurikuntien kanssa yhteistyönä pilottihankkeen perusopetuksen ja päivähoidon järjestämisestä yhteisesti.
10. Uusista työpaikoista pääosa syntyy pk-sektorille. Turun on tuettava vahvasti oman elinkeinopolitiikkansa kautta tätä kehitystä. Turkulaisten poliittisten toimijoiden on puhallettava yhteiseen hiileen vaikutettaessa valtion suuntaan seudun hyväksi.
|
| | 16.06.2010 | | Rintamanaisten valtakunnallinen kesäpäivä | | |
Rintamanaisten valtakunnallinen kesäpäivä
Turku 16.6.2010
Turun kaupungin tervehdys
Minna Arve
Arvoisat rintamanaiset
Hyvät kesäpäivien vieraat
On suuri kunnia tuoda Turun kaupungin tervehdys Rintamanaisten valtakunnalliseen kesäpäi-vään.
Olen iloinen nähdessäni, kuinka iso joukko rintamanaisia ja muita kesäpäivän vieraita on kokoontunut tänne Henrikinkirkkoon tapaamaan toisiaan, vaihtamaan kuulumisia ja virkistäy-tymään arjen keskellä.
Hyvät rintamanaiset,
se osoittaa, miten merkittävää yhteisten kokemusten jakaminen on sekä Teidän kesken, jotka olitte osallisina 1939 – 1945 sodissa lottina, sairaanhoitajina, apusisarina, sotilaskotisisarina tai työvelvollisina että teiltä meille, jotka emme itse ole sotavuosia kokeneet.
Teidän kauttanne, hyvät rintamanaiset, meille nuoremmille naisille syntyy kuva siitä, millaisia ponnistuksia ja uhrauksia sotavuodet ja sodan jälkeiset vaikeat vuodet ovat vaatineet suomalaisnaisilta ja miehiltä.
Teihin katsomalla näemme, kuinka olette läpi vuosikymmenten jaksaneet uskoa huomiseen ja itseenne ja rakentaneet lapsillenne ja lastenne lapsille tulevaisuutta Suomessa, joka nyt on yksi maailman vauraimmista maista.
Me nuoremmat naiset elämme ja kasvatamme lapsiamme teidän ansiostanne itsenäisessä, vapaassa ja vauraassa Suomessa. Se on arvokas perintö, josta pienen tyttären äitinä haluan kiittää Teitä tänään henkilökohtaisesti. Nyt on meidän vuoromme kantaa vastuu isänmaasta ja uskoa huomiseen sekä itseemme ja rakentaa tulevaisuutta lapsillemme. Samalla haluamme turvata myös teille, hyvät rintama-naiset, ja kaikille Suomen vanhuksille hyvän ja arvokkaan vanhuuden.
---
Kiitän Rintamanaisten kesäpäivien järjestelyistä Naisten Valmiusliittoa ja Turun Seudun Rintamanaisia. Mukavaa, että kokoontumisenne on tällä kertaa Turussa, joka on ensi vuoden Euroopan kulttuuripääkaupunki. Toivonkin, että tuulahdus kulttuuripääkaupungin innostunutta henkeä välittyy myös kesäpäiväänne.
Toivotan sekä omasta että Turun kaupungin puolesta teille kaikille antoisaa ja virkistävää päivää sekä voimia ja iloa tulevaan syksyyn!
|
| | 19.03.2010 | | Creativity needs space - TYlkkärin kolumni | | | Turussa on keskusteltu viime aikoina mahdollisen Luovan talouden keskuksen perustamisesta Turkuun. Itse olen sitä mieltä, että hanke on positiivisinta, mitä Turussa on pitkään aikaan tapahtunut.
Turku on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2011. Turun tulee käyttää tätä tilaisuutta ponnahduslautana ja nousta alan osaamisen kärkikaupungiksi ja seuduksi pysyvästi. Jo olemassa oleva luovien alojen vahva yrityskanta ja alan koulutus antavat Turulle hyvät lähtökohdat näiden alojen kehittämiselle. Siksi on luontevaa pohtia erityisen luovan talouden keskuksen perustamista Turkuun. Luova talous on myös yksi painopiste uudessa Turun elinkeino-ohjelmassa.
Luova talous on oikeasti jo tällä hetkellä merkittävä toimiala Turussa ja Varsinais-Suomessa. Vuonna 2008 alan yrityksiä oli seudulla jo yli 2 500 ja ala työllisti samana vuonna lähes 9000 ihmistä. Aivan nappikauppaa tämän alan toiminta ei myöskään ole, vaan liikevaihto vuonna 2008 oli lähes 1,5 miljardia euroa.
Luovan talouden keskukset vuokraavat tiloja luovan alan yrityksille ja toimijoille. Yritystoiminnan keskittyminen edistää yritysten verkostoitumista, tuo toiminnalle enemmän näkyvyyttä ja edistää innovatiivista liiketoimintaa. Erityyppisten tilaisuuksien ja tapahtumien järjestämisen mahdollistavalle paikalle on esitetty Turussa useissa yhteyksissä olevan tarvetta. Meillä on kiistatta pulaa sellaiselle tilalle, joka on vähemmän kuin messukeskus, mutta enemmän kuin konserttitalo. Tuleva keskus voisi palvella myös yliopistoja täyttäen tarpeen suurtenkin kongressien järjestämiselle. Lisäksi on suunniteltu, että keskuksesta löytyisi työskentely- ja näyttelytiloja taiteilijoille.
Keskuksen paikaksi on esitetty VR:n vanhaa konepajaa. Turku on kehittämässä aluetta joka tapauksessa uudeksi asuinalueeksi, sinne on myös suunnitteilla matkakeskus ja kaupan keskittymä. Rautatieaseman läheisyys antaa lisää mahdollisuuksia tavoitettavuuden osalta. Muitakin vaihtoehtoja on pohdittu, kuten esimerkiksi Wärtsilän L-tehdasta.
Oikein toteutettuna tällainen keskus voisi olla turkulaisille uusi olohuone, paikka jossa on toimintaa, näyttelyitä, kahviloita ja palveluita. Ihmisten kohtaamispaikoille on kysyntää, yhteisöllisyyttä tarvitaan nykymaailmassa ja tällaisen hankkeen kautta se voisi saada uusia ilmenemismuotoja. Kaupunki yksinään tuskin pystyisi tällaiseen hankkeeseen mutta yhteistyössä niin yksityisten toimijoiden, taitelijoiden kuin muiden seudun kuntien kanssa uskon, että tässä hankkeessa on aineksia uuden, positiivisen vireen herättämiseksi Turun seudulle. Kulttuuripääkaupunkivuosi tuo varmasti oikeaa pörinää Turkuun, toivottavasti se osataan hyödyntää vuoden 2011 jälkeenkin!
|
| | 15.12.2009 | | Kasvatusta, hoivaa vai molempia? Tylkkärin kolumni | | | Maailmani muuttui lokakuun alussa täysin. Meille syntyi tyttö, ensimmäinen elossa syntynyt lapsi. Jo odotusaikana ja erityisesti tässä syksyn mittaan olen usein joutunut pohtimaan lapsen kasvatukseen, kasvattamiseen ja oppimiseen liittyviä asioita. Ne eivät ihan yksinkertaisia asioita olekaan, kun alkaa miettiä pienen lapsen tulevaisuutta, jonka itse tietenkin toivoisi olevan valoisa, menestyksekäs ja erilai-sia vaihtoehtoja mahdollistava. Miten sitten pystyisi olemaan puuttumatta liikaa lapsensa valintoihin, on toinen kysymys. Lapsen pitää viime kädessä saada päättää omasta elämästään ja elämän valinnois-taan itse, ei niin että elää vanhempiensa unelmia tai toteuttamatta jääneitä haaveita. Toivottavasti muistan nämä periaatteet vielä vuosien varrellakin!
Tällä hetkellä pohdimme minkälaiseen päiväkotiin lapsemme laitamme, samoin pohdimme samalla jo mikä koulu vastaisi parhaiten tulevaisuuden haasteisiin. Molempien osalta valintaan vaikuttavat monet tekijät. Turussa ollaan tekemässä useita kasvatukseen ja opetukseen liittyviä rakenteellisia uudistuk-sia, niistä yhtenä varhaiskasvatuksen siirtoa opetustoimen alaisuuteen.
Turussa halutaan siirrolla korostaa varhaiskasvatuksen kasvatuksellista ja opetuksellista näkökulmaa, niiden jatkumoa sekä myös tuen tarjontaa lapsen kehityksen eri vaiheissa. Varhaiskasvatuksen asema elinikäisen oppimisen alkutaipaleen tukijana on merkittävä. Vaikka päivähoidon järjes-täminen on myös tärkeä osa perhe-elämän ja vanhempien työelämän vaatimusten yhteensovitta-mista niin itse näen ennen kaikkea tärkeänä myös sen, että varhaiskasvatuksella luodaan edellytyk-set lapsen kasvulle, tasapainoiselle kehitykselle ja hyvälle elinikäiselle oppimiselle.
Opiskelijat ovat merkittävä ryhmä Turussa ja kaupungin ja ryhmä 30 000 välinen vuoropuhelu on eri-täin tärkeää. Opiskelijoille tärkeitä asioita on viety eteenpäin, mm. asuntojen tarjonta on Turussa hyväl-lä tolalla, opiskelijahinnat on tuotu joukkoliikenteeseen, Hämeenkadun pyörätie on kunnossa ja AMK:n opiskelijaterveydenhuolto on järjestetty mielestäni hyvin. Jatkossa toivottavasti myös valtuustoryhmät ovat tiiviimmin mukana keskusteluissa. Todettakoon tässä myös, että valtuusto erittäin tiukasta meno-kurista huolimatta halusi budjetissaan ensi vuodelle tuplata korkeakouluopiskelijoiden harjoittelupaik-koihin varatun rahan. Tässä vaikeassa yleistaloudellisessa tilanteessa kaupunki haluaa omalta osal-taan helpottaa opiskelijoiden mahdollisuuksia työkokemuksen kartuttamiseen.
Syksy on pimeää aikaa mutta Joulun läheisyys tuo lämpöä ja valoa synkkyyden keskelle. Haluan toivottaa kaikille satumaisen ihanaa joulun aikaa Turussa, Suomen Joulukaupungissa!
|
| | 30.11.2009 | | Budjettivaltuuston ryhmäpuhe 30.11.2009 | | | Turku on jo pitkään ollut haastavassa tilanteessa talouden näkymien suhteen. Viimeisten parin vuoden aikana on Kokoomuksen johdolla ryhdytty määrätietoisesti puuttumaan rakenteellisiin ongelmiin ja saatu aikaan selkeä suunnitelma oman menokehyksen hillitsemiseksi sekä tuottavuuden parantamiseksi. Tämä työ on jo tuottanut tulosta. Maailmantalouden lama on kuitenkin johtanut sellaiseen verotulojen heikkenemiseen, että mitkään toimet talouden rakenteiden maltilliseksi korjaamiseksi eivät ole riittäneet.
Kokoomuksen valtuustoryhmä pitää nyt esitettyä neuvottelutulosta vuoden 2010 budjetiksi nykyisen tilanteen huomioon ottaen melko onnistuneena. Erityisen tyytyväinen Kokoomus on siihen, että kaikki muut puolueet Vasemmistoliittoa lukuun ottamatta ovat päättäneet olla mukana jatkamassa ja tekemässä niitä erittäin tarpeellisia rakenteellisia uudistuksia, joilla saamme Turun talouden aitoon tasapainoon. Jo nyt tällä esityksellä, olemme itse asiassa lähellä tasapainotilannetta.
Tässä vaiheessa on myös hyvä todeta, että uudistusten toteutuksen kannalta on erittäin tärkeää, että vuoden 2011 budjetin valmistelu aloitetaan heti ensi vuoden alkupuolella, jotta jo päätetyt laajat ja hyvät ohjelmalliset tavoitteet saadaan muutettua keinoiksi ja teoiksi myös budjettitasolla, etteivät ne jää vain tyhjiksi hyviksi aikomuksiksi.
Kokoomuksen ryhmä on myös tyytyväinen siihen, että budjetti noudattaa tiukkaa menokuria. Kaiken kaikkiaan budjetti on haastava mutta sillä pystytään vaikeassa taloustilanteessa turvaamaan peruspalvelut kaupunkilaisille. Samalla kuitenkin on pystytty panostamaan ennalta ehkäisevään toimintaan. Näemme välttämättömäksi painottaa pienten, ennaltaehkäisevää työtä tekevien hallintokuntien merkitystä budjetissa. Pienet summat koko budjetin mitassa nuoriso-, liikunta- ja kulttuuritoimeen ovat suuria panostuksia ko. hallintokunnille ja ne pystyvät kohdistamaan rahat juuri sinne, missä niiden hyöty on suurin. Panostus ennaltaehkäisevään työhön nyt maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti tulevina vuosina.
Kaupungilla on lisäksi mahdollisuus hakea opetusministeriöltä Perusopetus paremmaksi – hankerahoitusta, jota varten tulee varata vastinrahaa budjettiin. Rahoituksella pystytään turvaamaan se, että ryhmäkoot eivät kasva. Samassa yhteydessä on tärkeää varata rahoitusta ammatillisen opetuksen lisäjärjestämiseen. Sen verran olemme toivottavasti ottaneet opiksi viime lamasta, että pyrimme kaikin mahdollisin keinoin ehkäisemään nuorison työttömyyttä ja syrjäytymistä.
Turun on myös otettava periaatteellinen kanta kulttuuripääkaupunkivuoteen 2011 liittyvään kulttuuri- ja taidetilakysymykseen. Kokoomuksen valtuustoryhmä näkee tärkeänä, että vuodesta 2011 jää kaupunkiin jotain pysyvää, esimerkiksi muunneltavien kulttuuritilojen muodossa. Tilaratkaisua tehtäessä saadaan toivottavasti ratkaistua myös kaupunkia pitkään vaivannut taiteilijoiden työtilan puuttuminen.
Suurimpana huolena ensi vuodelle Kokoomuksen ryhmä näkee alueen työllisyystilanteen heikkenemisen ja siitä seuraavat teollisuuden lomautukset ja irtisanomiset. Erityisen huolestuttavaa on nuorisotyöttömyyden kasvu ja telakan tilanne. Kaupunginhallituksen alle varattu lisämääräraha on näin ollen ryhmän mielestä äärimmäisen tärkeä ja tilannetta pitää seurata tarkkaan jatkuvasti. Vaikka nyt on saatu valtion budjettiin innovaatiotuki, toivon, että alueen kaikki vaikuttajat jatkavat ponnistelujaan sen eteen, että valtion johdossa ymmärretään meriklusterin työllistävä vaikutus ja ainutlaatuinen ammattitaito. Olisikin mielestäni tärkeää, että Varsinais-Suomeen saataisiin oma alueohjelma, jolla turvattaisiin näitä asioita. Kun jossain lopetetaan paperitehdas, koko maakunta huutaa valtiota apuun. Me Varsinais-Suomalaisethan emme tietenkään huuda mutta voisimme sivistyneesti korottaa ääntämme ja todeta että nyt tarvitaan samanlaista alueellista tukea tänne Varsinais-Suomeen meriklusterin ympärille.
Toinen asia josta Kokoomuksen ryhmä kantaa huolta on ryhmien välisessä sopimuksessa sovittu tavoite liittyen henkilöstöresurssien käyttöön ja henkilötyövuosien vähentämiseen. Tänä vuonna tavoitteeseen päästään lomautusten ja talkoovapaiden kautta mutta se ei ole tarkoitus, eikä kestävä ratkaisu. Tavoitteeseen on päästävä vähentämällä pysyvästi vuosittain 200 henkilötyövuoden tuoma kustannus, pääasiassa eläköitymisten ja työn tehostamisen ittävällä tasolla, jotta pystyisimme riittävästi hyödyntämään eläköitymisiä. Tähän on saatava korjaus.
Yksi keino tehostaa toimintoja on saattaa sähköisen asioinnin mahdollisuudet 2010-luvulle – aito mahdollisuus palveluihin sähköisesti niille jotka sitä haluavat vapauttaa resursseja palvelutarjontaan niille, jotka eivät halua tai kykene toimimaan verkossa. Samalla on käytävä läpi tietojärjestelmät ja niiden yhteensovittaminen. Tässä Sitran kuntahanke on hyvänä tukena. Tietojärjestelmien tulee olla yhteensopivia kaupunkitasolla mutta myös seudullisesti, jotta yhteistyötä pystytään aidosti ja toimivasti tehostamaan. Toinen kokonaisuus jota pitää jatkaa, on palveluverkon päivittäminen. Sen tavoitteena tulee olla yksittäisten tilojen vähentäminen ja kaupungin palveluiden yhdistäminen saman katon alle, jotta voidaan mm. turvata mahdollisimman laajat alueelliset palvelut. Tilojen yhteiskäyttöä tulee lisätä, esim. koulujen tilat pitää saada tehokkaammin iltaisin käyttöön vaikka nuorisotoimen tiloiksi.
Kuten viime valtuustossa totesin, kaupunginjohtajan esityksen veroprosentin nostamisesta puolella prosenttiyksiköllä oli Kokoomuksen Turun valtuustoryhmälle jo sinänsä vaikea. Kokoomus kuitenkin oli valmis neuvottelemaan veroprosentista osana kokonaispakettia, edellyttäen että muuten sitoudutaan tiukkaan menokuriin sekä riittäviin myynteihin. Vaikeassa taloustilanteessa pidettiin myös äärimmäisen tärkeänä säilyttää yhteistyö ryhmien kesken. Lisäksi ryhmä piti tärkeänä, että veronkorotuksen vastapainona talousarvioehdotukseen suunnitellut myynnit toteutuvat vähintään arvioidun suuruisina ja panostamista rakenteellisiin uudistuksiin jatketaan, sitoudutaan jo tehtyihin päätöksiin sekä hyväksyttyihin ohjelmiin sisältyviin tavoitteisiin. Suuri velan määrän lisäys edellyttää tulevaisuudessakin omaisuuden realisointia. Verojen korotuksilla tai käyttötalouden ylijäämillä velkaa ei saada maksettua pois. Siksi veronkorotuksen lisäyksestä tuleva lisätulo pitää ehdottomasti käyttää velan määrän vähentämiseen. Emme voi lykätä kaikkia ikäviä omaisuuden realisointi päätöksiä tulevien päättäjien huoleksi vaan nyt jo meidän on kyettävä määrittelemään mitä kaupungin pitää omistaa ja mitä ei. On kannettava huolta myös siitä mitä jätämme perinnöksi lapsillemme.
Vuokrataloyhtiöiden yksittäisten, ei-aravasidottujen asuntojen myynnin ryhmämme näkee varsin järkevänä. Näiden vuokrataso on nyt jo tällä hetkellä markkinatasolla, joten pelot vuokrien korotuksista ovat niiltä osin turhia.
Arvoisa puheenjohtaja, Kokoomuksen valtuustoryhmä kantaa vastuunsa taloudellisen tilanteen korjaamisesta ja haluaa turvata vaikeassa tilanteessa kaupunkilaisille parhaat mahdolliset palvelut. Sen lisäksi että meidän on päästävä vaikeiden aikojen yli kunnialla, niin haluamme pitää katseemme suunnattuna tulevaisuuteen. Turkua on kehitettävä edelleen niin, että kaupunkimme on viihtyisä, houkutteleva asuin- ja yrittämisympäristö, jossa huomioidaan ympäristö ja ilmastonmuutoksen tuomat haasteet. Lisäksi kulttuuripääkaupunkihanke tuo uusia mahdollisuuksia kehittää kaupunkia ja sen tarjoamia palveluita kuntalaisille, sekä lisätä Turun tunnettuutta Euroopan laajuisesti.
|
| | 11.07.2009 | | Kokoomuksen Arve palkitsisi Turun henkilöstöä säästöistä | | | | Linkki Turun Sanomien haastatteluun: http://www.ts.fi/online/kotimaa/60084.html |
| | 15.06.2009 | | Ryhmäpuhe valtuustossa | | | Arvoisa puheenjohtaja, arvoisat valtuutetut,
Viime maaliskuun valtuustossa hyväksyimme yhdessä lisäbudjetin säästötoimenpiteet mutta samalla totesimme, että ohjelukuihin voidaan palata, kunhan kaikki tarpeellinen tieto on käytettävissä: henkilöstöratkaisujen vaikutukset, valtiovallan päätökset, sekä lautakuntien esitysten vaikutukset ovat tiedossa. Tällä pystyisimme toivottavasti helpottamaan pahimpia kipupisteitä niin perusopetuksen kuin peruspalveluidenkin osalta.
No nyt olemme siinä tilanteessa ja olemme ryhmien kanssa sopineet lautakuntien ehdotusten perusteella tänään päätettävät poikkeukset maaliskuun päätökseen. Suurimpina helpotuksina tuohon päätökseen on peruspalvelulautakunnan sekä opetuslautakunnan ohjelukujen muutok-set. Olemme olleet huolissamme peruspalveluiden laadusta ja siitä mihin tarvittavat säästöt voivat pahimmillaan johtaa. Siksi hyväksymme lautakunnan näkemyksen siitä, että säästöta-voite on 3,5 m€ pienempi kuin alun perin tavoitteeksi asetettu. Jatkon osalta on tärkeää, että lautakunta seuraa tilannetta ja reagoi siihen tarvittaessa nopeasti – on esimerkiksi mahdollista, että kuuluisa sikainfluenssa saapuu Suomeen syksyllä epidemiana, jolloin voidaan tarvita enemmän henkilökuntaa valmiuteen kun nyt on varauduttu.
Opetustoimen osalta Kokoomus on jatkuvasti kantanut huolta perusopetuksen laadusta ja ryhmäkokojen kasvusta. Nyt tänään tehtävässä päätöksessä on haluttu puuttua juuri näihin ongelmiin. Opettajien valitettava mutta kuitenkin melko lyhyt lomautus ei toivottavasti aiheuta kouluissa pitkälle vaikuttavia ongelmia. Sen sijaan säästöt tuntikehyksessä vaikuttavat koko lukuvuoden ja se on nähty ongelmallisena. Sen vuoksi ryhmäkokojen ja perusopetuksen laadun turvaamiseen on haluttu suunnata niitä säästöjä, joita lomautusten kautta opetustoimessa saavutetaan.
Kokoomuksen mielestä on erittäin tärkeää, että nyt vielä ennen kesälomia saadaan aikaan periaatepäätökset niistä toimenpiteistä, joilla puututaan Turun talouden rakenteellisiin ongelmiin. Toimet on vielä laitettava tärkeysjärjestykseen ja aikataulutettava tarkalleen, jotta niiden edistymistä ja tuloksia voidaan seurata. Aikataulutus ja erilliset toimeenpanopäätökset on tuotava kaupunginhallituksen päätettäväksi heti syyskauden aluksi. Mitä nopeammin rakenteellisiin ongelmiin päästään käsiksi, sitä nopeammin saamme sieltä säästöjä helpottamaan ensi vuoden ongelmia ja tulevaisuuden talouden tervehdyttämistä. Näihin todellisiin säästöihin tu-lee päästä kiinni niin pian kuin mahdollista, eikä yhtään kiveä ei saa jäädä kääntämättä.
Kokoomuksen ryhmän mielestä on erittäin valitettavaa, että tässä tämän vuoden paniikkijarrutuksessa on jouduttu osa säästöistä ottamaan henkilöstön selkänahasta lomautusten kautta. Tilanne ei voi jatkua tällaisena. Henkilöstön osuus säästötoimenpiteissä tulee huomioida pa-remmin ja ehdotamme siihen uudenlaista näkökulmaa: tehdään säästämisestä ja tehokkaasta toiminnasta motivoivampaa luomalla henkilöstölle kannustinohjelma. Kun sovimme tietyistä säästöistä niin voisimme samalla todeta, että jos tavoitteet saavutetaan, henkilöstölle tulee tietyn suuruinen kannustinlisä. Kunnallisen järjestelmän ja hallintokohtaisen budjetoinnin yksi ongelma on aina ollut kannustavuuden ja motivoinnin puute. Jos hallintokunta onnistuu kehit-tämään toimintaansa niin, että samalla syntyy säästöjä, ponnistelut ovat menneet yhteiseen hyvään – hallintokunta ei itse ole siitä hyötynyt. Meidän on löydettävä kannustavampi malli, osa säästöistä voisi hyvin palautua hallintokuntaan vaikka sitten kehittämishankkeisiin koh-dennettuna.
Aikataulusta kiinni pitäminen on ollut ja on tärkeää. Nyt pitää antaa virkamiehille ja lautakuntiin saadaan työrauha jotta hallintokunnat pääsevät keskittymään ensi vuoden budjetin laadintaan. Siitä on nimittäin tulossa tätäkin haasteellisempi harjoitus. Siksi on erityisen tärkeää, että nyt ja ensi viikolla kun päätämme talousohjelmasta, syntyy laaja yksimielisyys siihen, että säästöjä etsitään tosissaan. On tärkeää, että kaikki tässä salissa sitoutuvat myös siihen, että tavoitteena tämän valtuustokauden loppuun mennessä on talouden tasapaino.
Peräänkuuluttaisin edelleen myös Turkutalkoita, joissa yhdessä etsitään niitä keinoja, joilla Turun talous saadaan kestävään kuntoon. Sitoutumista tarvitaan kaikilta toimijoilta, niin päättäjiltä, virkajohdolta kuin henkilöstöltäkin. Keskinäinen vuoropuhelu, tiedottaminen ja kanssakäyminen ovat erittäin tärkeässä asemassa, jotta ei lietsota turhia pelkoja ja että kaikki tietävät päätösten perusteet, kun selvää on, että erilaisia toimenpiteitä tarvitaan. Tänään päätämme tämän vuoden säästöjen eteenpäinviemisestä, ensi viikolla puhumme tulevaisuudesta. Syyskaudella on puhuttava tulevien toimenpiteiden konkretisoinnista ja silloin olemme arvokeskus-telun ytimessä – mitkä toiminnot kaupungin on turvattava, mitä voimme tehdä toisin ja mistä voimme luopua. Tämä valtuustokausi ei tule olemaan helppo mutta onnistuessamme meillä on mahdollisuus saada Turku ja Turun seutu uuteen nousuun ja Suomen johtavaksi seutukunnaksi. Tämän toteutumiseksi nyt on käärittävä hihat ja alettava hommin.
|
| | 15.06.2009 | | Lisäbudjetin muutokset valtuustossa 15.6.2009 | | | Arvoisa puheenjohtaja, arvoisat valtuutetut,
Viime maaliskuun valtuustossa hyväksyimme yhdessä lisäbudjetin säästötoimenpiteet mutta samalla totesimme, että ohjelukuihin voidaan palata, kunhan kaikki tarpeellinen tieto on käytettävissä: henkilöstöratkaisujen vaikutukset, valtiovallan päätökset, sekä lautakuntien esitysten vaikutukset ovat tiedossa. Tällä pystyisimme toivottavasti helpottamaan pahimpia kipupisteitä niin perusopetuksen kuin peruspalveluidenkin osalta.
No nyt olemme siinä tilanteessa ja olemme ryhmien kanssa sopineet lautakuntien ehdotusten perusteella tänään päätettävät poikkeukset maaliskuun päätökseen. Suurimpina helpotuksina tuohon päätökseen on peruspalvelulautakunnan sekä opetuslautakunnan ohjelukujen muutok-set. Olemme olleet huolissamme peruspalveluiden laadusta ja siitä mihin tarvittavat säästöt voivat pahimmillaan johtaa. Siksi hyväksymme lautakunnan näkemyksen siitä, että säästötavoite on 3,5 m€ pienempi kuin alun perin tavoitteeksi asetettu. Jatkon osalta on tärkeää, että lautakunta seuraa tilannetta ja reagoi siihen tarvittaessa nopeasti – on esimerkiksi mahdollista, että kuuluisa sikainfluenssa saapuu Suomeen syksyllä epidemiana, jolloin voidaan tarvita enemmän henkilökuntaa valmiuteen kun nyt on varauduttu.
Opetustoimen osalta Kokoomus on jatkuvasti kantanut huolta perusopetuksen laadusta ja ryhmäkokojen kasvusta. Nyt tänään tehtävässä päätöksessä on haluttu puuttua juuri näihin ongelmiin. Opettajien valitettava mutta kuitenkin melko lyhyt lomautus ei toivottavasti aiheuta kouluissa pitkälle vaikuttavia ongelmia. Sen sijaan säästöt tuntikehyksessä vaikuttavat koko lukuvuoden ja se on nähty ongelmallisena. Sen vuoksi ryhmäkokojen ja perusopetuksen laadun turvaamiseen on haluttu suunnata niitä säästöjä, joita lomautusten kautta opetustoimessa saavutetaan.
Kokoomuksen mielestä on erittäin tärkeää, että nyt vielä ennen kesälomia saadaan aikaan periaatepäätökset niistä toimenpiteistä, joilla puututaan Turun talouden rakenteellisiin ongelmiin. Toimet on vielä laitettava tärkeysjärjestykseen ja aikataulutettava tarkalleen, jotta niiden edistymistä ja tuloksia voidaan seurata. Aikataulutus ja erilliset toimeenpanopäätökset on tuo-tava kaupunginhallituksen päätettäväksi heti syyskauden aluksi. Mitä nopeammin rakenteelli-siin ongelmiin päästään käsiksi, sitä nopeammin saamme sieltä säästöjä helpottamaan ensi vuoden ongelmia ja tulevaisuuden talouden tervehdyttämistä. Näihin todellisiin säästöihin tu-lee päästä kiinni niin pian kuin mahdollista, eikä yhtään kiveä ei saa jäädä kääntämättä.
Kokoomuksen ryhmän mielestä on erittäin valitettavaa, että tässä tämän vuoden paniikkijarru-tuksessa on jouduttu osa säästöistä ottamaan henkilöstön selkänahasta lomautusten kautta. Tilanne ei voi jatkua tällaisena. Henkilöstön osuus säästötoimenpiteissä tulee huomioida pa-remmin ja ehdotamme siihen uudenlaista näkökulmaa: tehdään säästämisestä ja tehokkaasta toiminnasta motivoivampaa luomalla henkilöstölle kannustinohjelma. Kun sovimme tietyistä säästöistä niin voisimme samalla todeta, että jos tavoitteet saavutetaan, henkilöstölle tulee tietyn suuruinen kannustinlisä. Kunnallisen järjestelmän ja hallintokohtaisen budjetoinnin yksi ongelma on aina ollut kannustavuuden ja motivoinnin puute. Jos hallintokunta onnistuu kehittämään toimintaansa niin, että samalla syntyy säästöjä, ponnistelut ovat menneet yhteiseen hyvään – hallintokunta ei itse ole siitä hyötynyt. Meidän on löydettävä kannustavampi malli, osa säästöistä voisi hyvin palautua hallintokuntaan vaikka sitten kehittämishankkeisiin kohdennettuna.
Aikataulusta kiinni pitäminen on ollut ja on tärkeää. Nyt pitää antaa virkamiehille ja lautakuntiin saadaan työrauha jotta hallintokunnat pääsevät keskittymään ensi vuoden budjetin laadintaan. Siitä on nimittäin tulossa tätäkin haasteellisempi harjoitus. Siksi on erityisen tärkeää, että nyt ja ensi viikolla kun päätämme talousohjelmasta, syntyy laaja yksimielisyys siihen, että säästöjä etsitään tosissaan. On tärkeää, että kaikki tässä salissa sitoutuvat myös siihen, että tavoitteena tämän valtuustokauden loppuun mennessä on talouden tasapaino.
Peräänkuuluttaisin edelleen myös Turkutalkoita, joissa yhdessä etsitään niitä keinoja, joilla Turun talous saadaan kestävään kuntoon. Sitoutumista tarvitaan kaikilta toimijoilta, niin päät-täjiltä, virkajohdolta kuin henkilöstöltäkin. Keskinäinen vuoropuhelu, tiedottaminen ja kanssakäyminen ovat erittäin tärkeässä asemassa, jotta ei lietsota turhia pelkoja ja että kaikki tietävät päätösten perusteet, kun selvää on, että erilaisia toimenpiteitä tarvitaan. Tänään päätämme tämän vuoden säästöjen eteenpäinviemisestä, ensi viikolla puhumme tulevaisuudesta. Syyskaudella on puhuttava tulevien toimenpiteiden konkretisoinnista ja silloin olemme arvokeskus-telun ytimessä – mitkä toiminnot kaupungin on turvattava, mitä voimme tehdä toisin ja mistä voimme luopua. Tämä valtuustokausi ei tule olemaan helppo mutta onnistuessamme meillä on mahdollisuus saada Turku ja Turun seutu uuteen nousuun ja Suomen johtavaksi seutukunnaksi. Tämän toteutumiseksi nyt on käärittävä hihat ja alettava hommin.
|
| | 01.06.2009 | | Valtuuston informaatio Palveluverkkoselvityksestä | | | Arvoisa puheenjohtaja, arvoisat valtuutetut
Hallinnon tehostamisesta ei voi sanoa kuin että nämä olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten. Nyt sitten onkin sitäkin tärkeämpi päästä sanoista tekoihin ja päästä eteenpäin näissä asioissa. On myös asetettava tiukka seuranta tavoitteisiin pääsemiseksi.
Palveluverkkoselvityksen ja siihen liittyvä tilojen yhteiskäytön selvittäminen on lähtökohtaisesti hyvä ja tärkeä asia ja osa ryhmien välistä sopimusta. Kaupungistamme on puuttunut tiloista vastaava taho, joka olis tarkastellut kokonaisuutta kaupunkikonsernin näkökulmasta ja siksi hyvistä tilojen vähentämisaikeista huolimatta tilojen määrä kaupungissa on vain kasvanut ja kulut sitä myöten.
Kokoomuksen valtuustoryhmän mielestä on ensi arvoisen tärkeää käyttää resurssit itse toimintaan, eikä niihin seiniin, joiden sisällä toiminta tapahtuu. Paraikaa käymme keskustelua siitä, mihin kaupungin vähiä rahoja käytetään, Kokoomuksen mielestä ennemmin ihmisiin kuin seiniin. Palveluiden tarkastelun pitää kuitenkin aina lähteä asukkaiden näkökulmasta ja näen, että mm. yhteiskäyttötavoitteella on mahdollista jopa parantaa palveluita, kun saadaan niitä saman katon alle tai toisaalta säilyttämään alueellisia palveluita, kun saadaan synergiaetuja . Avainsanana siis asukaslähtöisyys ja yhteistyö yli hallintokuntarajojen.
Useat kaupungin tilat ovat käytössä vain osan päivää. Tilojen yhteiskäyttöä lisäämällä saadaan tilojen käyttöastetta nostettua. Näin vapautuneita resursseja voidaan suunnata itse toimintaan eli esimerkiksi sairaanhoitopalveluihin tai vaikka luokkakokojen pienentämiseen. Kuitenkin palveluverkkouudistusta tehtäessä hallintokunnista löytyvä asiantuntijuus on ensiarvoisen tärkeässä asemassa. Toimenpide-ehdotukset pitää käydä läpi hallintokuntien kanssa ja esitysten tulee olla hyvin ja perusteellisesti yhteistyössä valmisteltuja.
Minkä palveluiden sitten pitää ehdottomasti sijaita lähellä kotia? Meidän mielestämme ykkösenä on pienten lasten palveluiden - Turun kokoomuksen ja Kokoomuksen valtuustoryhmän pitkäaikainen linjaus on ollut se, että pienten lasten koulujen tulee säilyä lähellä kotia. Siitä tulemme pitämään kiinni. Yläkoululaiset ja etenkin lukiolaiset ovat kykeneviä ja usein jopa halukkaita kulkemaan pidemmänkin koulumatkan, mutta pienille lapsille on turvattava turvallinen lähikoulu ja koulumatka.
Palveluverkkouudistusta mietittäessä on erinomainen hetki toteuttaa päivähoidon siirto opetustoimen alaisuuteen. Eräs suurimpia hyötyjä, mitä tilojen yhteiskäytöllä voidaan saavuttaa on juuri esiopetuksen ja opetuksen tilojen yhdistämisestä.
|
| | 31.03.2009 | | Lisäbudjettiryhmäpuhe 30.3 | | | Arvoisa puheenjohtaja, arvoisat valtuutetut,
Viime marraskuun budjettikokouksessa ymmärsimme kaikki, että maailman talous on heikkenemässä ja että joudumme palaamaan budjettiin kevään kuluessa, mutta aika harva varmaan arvasi, että tilanne heikkenee niin nopeasti ja niin voimakkaasti. Nyt edes talousohjelman to-teuttaminen ei riitä, vaan joudumme karsimaan ylimääräiset 38M€ verotulojen romahduksen vuoksi.
Tammikuun lopulla jo oli nähtävissä maailmatalouden syöksykierteen vaikutukset kaupungin talouteen: tulopohjan voimakas pettäminen erityisesti yhteisöverojen voimakas ja mm. ICT-talon kiinteistön myynnin peruuntuminen. Yhdessä sovittiin siitä, että lisäbudjetin valmiste-lun tulee alkaa välittömästi ja että maaliskuun loppuun mennessä lisäbudjetti pitää saada päätöksentekoon.
Aikataulun haasteellisuus vaikutti siihen, että valitettavasti lautakuntien virallinen kierros jäi toteuttamatta, mutta kaupunginhallitus on käynyt kaksi lähetekeskustelua budjetista, valtuustoa on infottu myös kahteen kertaan, puheenjohtajatoimikuntaa on informoitu, samoin lauta-kunnille on pidetty informaationtilaisuuksia. Henkilökunnan kanssa on neuvoteltu vapaaehtoisista säästötalkoista ja kaiken kaikkiaan julkistakin keskustelua asiasta on käyty melko paljon. Lomautuksiakin tässä vaiheessa valitettavasti joudumme pohtimaan ja niiden osalta toivomme että pohditaan tarkkaan, miten eri työntekijäryhmiä tarkastellaan tässä tilanteessa. Viikonlopun HS uutisoi, että Varkaudessa mm. on rajattu ulkopuolelle perusopetuksen opettajat ja tietyt sote:n työntekijät.
Kokoomuksen mielestä on erittäin tärkeää, että kevään aikana pitää saada periaatepäätökset niistä toimenpiteistä, joilla puututaan Turun talouden rakenteellisiin ongelmiin. Toimet on laitettava tärkeysjärjestykseen ja aikataulutettava tarkalleen, jotta niiden edistymistä ja tuloksia voi-daan seurata. Mitä nopeammin rakenteellisiin ongelmiin päästään käsiksi, sitä nopeammin saamme sieltä säästöjä helpottamaan ensi vuoden budjetin laadintaa ja tulevaisuuden talou-den tervehdyttämistä. Näihin todellisiin säästöihin tulee päästä kiinni niin pian kuin mahdollis-ta, eikä yhtään kiveä ei saa jäädä kääntämättä. Samoin Kokoomus näkee edelleen henkilöstön informoinnin kautta linjan erittäin tärkeänä, myös virallisten neuvottelujen ulkopuolella. Olen siitä täällä useaan otteeseen puhunut ja toivon että siitä huolehditaan kunnolla.
Tässä tilanteessa on myös hyvä tuoda esiin, että Turku ei pelkästään säästä, vaan pyrkii omalta osaltaan tukemaan kaupunkilaisten työllisyyttä ja toimimaan tässä vaikeassa tilantees-sa ja olemmekin laatimassa ns. elvytyspakettia. Siihen tulee koota kaikki tuottavat uusinves-toinnit, joihin Turku on ryhtymässä ja joita ei olla siirtämässä, perusparannusinvestoinnit sekä muut työllisyyttä tukevat toimenpiteet. Samaan kokonaisuuteen on kerättävä työllisyyttä ja nuorten kouluttautumista tukevat koulutushankkeet. Näillä tuetaan nuorten työllistymistä uu-den nousun alkaessa.
Kokoomus kantaa erityistä huolta perusopetuksesta. Tuntikehys Turussa on jo nyt seudullisesti naapurikuntia pienempi ja se alkaa vaikuttamaan jo opetuksen laatuun. Myös opetusministe-riön toimesta kannetaan huolta ryhmäkoista ja sitä varten ollaan kunnille ohjaamassa valtion-osuuksia, joista Turun osuus lienee noin 300 – 400 000. Valtiolta lienee tulossa myös muita helpotuksia kunnille tässä vaikeassa tilanteessa.
Olemme yhteisesti todenneet, että ohjelukuihin voidaan palata, kunhan kaikki tarpeellinen tieto on käytettävissä: henkilöstöratkaisujen vaikutukset, valtiovallan päätökset, sekä lautakuntien esitysten vaikutukset ovat tiedossa. Tällä pystymme toivottavasti helpottamaan pahimpia ki-pupisteitä niin perusopetuksen kuin peruspalveluidenkin osalta. Asia selkiytynee näiltä osin kevään kuluessa.
Aikataulusta kiinni pitäminen on ollut ja on tärkeää, että virkamiehille ja lautakuntiin saadaan työrauha. Toiveena on, että tämä käsijarrutus riittäisi tämän vuoden osalta ja hallintokunnat pääsisivät keskittymän ensi vuoden budjetin laadintaan, joka tulee olemaan vähintäänkin haasteellinen prosessi. Siksi olisi tärkeää, että löytyisi laaja yksimielisyys siihen että säästöjä etsitään tosissaan ja että säästötalkoisiin sitoudutaan tosissaan.
Edessä ovat vaikeat ajat, siksi on ehdottoman tärkeää, että keskinäinen vuoropuhelu toimii. Nyt tarvitaan Turkutalkoita, joissa yhdessä etsitään niitä keinoja, joilla Turun talous saadaan kestävään kuntoon. Sitoutumista tarvitaan kaikilta toimijoilta, niin päättäjiltä, virkajohdolta kuin henkilöstöltäkin. Keskinäinen vuoropuhelu, tiedottaminen ja kanssakäyminen on erittäin tär-keässä asemassa, jotta ei lietsota turhia pelkoja ja että kaikki tietävät päätösten perusteet, kun selvää on, että erilaisia toimenpiteitä tarvitaan. Rehellisyyden nimissä on vielä todettava, että emme nyt ole vielä itseämme kuoliaaksi säästämässä, vaan 2,6% bruttomenoista. Käyttöön jää vielä 97,4% ja silti olemme vielä selkeästi korkeammalla tasolla käyttömenoissa kuin viime vuonna.
|
| | 16.02.2009 | | Ryhmäpuhe 16.2 valtuuston kokoukseen, jota en päässyt pitämään sairastumisen vuoksi. | | | Ryhmienvälisellä sopimuksella halutaan luoda pitkäjänteisyyttä ja ennakoitavuutta niin valmisteluun kuin päätöksentekoonkin. Tarkoituksena on lisätä avoimuutta määrittämällä koko valtuustokaudeksi yhteisesti ne poliittiset raamit, joissa halutaan toimia ja luoda toimiva vuoropuhelu päättäjien, virkajohdon, henkilöstön ja kaupunkilaisten välille. Isoimmat asiat tulee aikatauluttaa ja niiden valmisteluun on varattava riittävästi aikaa, jotta vuoropuhelu pystytään kunnolla käymään. Suoraan kuntalaisiin kohdistuvien päätösten valmistelulta ja päätöksenteolta olemme valmiit vaatimaan ja itse myös esittämään kestäviä perusteluita.
Nyt punnitaan oikea tahtotila sopimuksen allekirjoittaneiden kesken. Nyt tarvitaan käytännön päätöksiä ja toimia sopimuksen hengessä. Meillä on tiettyjen, erityisesti talouteen liittyvien asioiden osalta jo kiire. Jotta sopimusryhmät säilyttävät uskottavuutensa, nostan esiin neljä mielestäni tärkeintä asiaa:
1. Rakenneuudistuksista päättäminen
Maailman ja Suomen talouskurimuksessa Turunkin talous kärsii akuuteista ongelmista veropohjan pettäessä. Siksi on välttämätöntä selvittää miten menokehitystä voidaan hallintokunnissa jarruttaa vielä tämän vuoden osalta. Kaupunginjohtajan on tuotava kaupunginhallitukselle lista toimenpiteistä joihin on jo ryhdytty ja joihin ollaan ryhtymässä jotta tämän vuoden menoja saadaan leikattua. Kaikkien on ymmärrettävä, että nyt tarvitaan pikaisia ja totisia toimia.
Lisäksi kevään aikana pitää saada periaatepäätökset niistä toimenpiteistä, joilla puututaan Turun talouden rakenteellisiin ongelmiin. Toimet on laitettava tärkeysjärjestykseen ja aikataulutettava tarkalleen, jotta niiden edistymistä ja tuloksia voidaan seurata.
2. Keskittyminen ydinpalveluihin
Palveluissa lähestytään kuntalaisia elinkaariajattelunmukaisesti asiakas- ja ikäryhmälähtöisesti madaltaen hallintokuntien rajoja. Panostamalla ennaltaehkäisyyn riittävästi, säästetään niin menoissa kuin inhimillisessä kärsimyksessäkin tulevaisuudessa.
Palveluverkkouudistuksen periaatteet on sovittava, on päätettävä mitkä ovat ne periaatteet joiden puitteissa palveluverkkoa tarkastellaan. Erilaiset perustelut pitää huomioida terveys- ja sosiaalipuolella kuin esim. koulupuolella mutta yhteistä hankkeille tulee olla, että verkostoa tarkastellaan koko kaupungin näkökulmasta poikkihallinnollisesti.
3. Päätöksenteon uskottavuus ja luotettavuus
Voiko meihin – sopimusosapuoliin, Turun poliittisiin päättäjiin - luottaa jatkossakin. Toteutammeko sopimuksen henkeä ja pyrimme aidosti yhteistyöhön Turun parhaaksi. Tällaisina aikoina punnitaan aito tahto viedä asioita eteenpäin – jarruttamisella ja vastustamisella vain niiden itsensä vuoksi ei enää ole tulevaisuutta
4. Kestävä kehitys
Nyt on erityisen tärkeää panostaa siihen, että Turkua kehitetään ja rakennetaan kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Kestävästä kehityksestä on tehtävä perusajatus läpi koko organisaation. Ilmastonmuutos on otettava vakavasti. Meidän on osaltamme osallistuttava myös näihin talkoisiin. Vastuuta ympäristöstä ei voi unohtaa ja lykätä käyttäen huonoja aikoja tekosyinä.
Talouden tasapainottaminen on kaikkien etu. Vain siten voidaan pitää huolta siitä, että Turku on houkutteleva paikka asua ja yrittää, ja elinvoimainen alueensa veturi. Vain siten voidaan turvata laadukkaat palvelut kaupunkilaisille ja vain siten voidaan turvata Turun seudun tulevaisuus alueiden välisessä kilpailussa. Tiivis yhteistyö hyvässä hengessä naapurikuntien kanssa on Turun seudun menestymisen kannalta olennaista.
Edessä on vaikeat ajat, siksi on ehdottoman tärkeää, että keskinäinen vuoropuhelu toimii. Nyt tarvitaan Turkutalkoita, joissa yhdessä etsitään niitä keinoja, joilla Turun talous saadaan kestävään kuntoon. Sitoutumista tarvitaan kaikilta toimijoilta, niin päättäjiltä, virkajohdolta kuin henkilöstöltäkin. Keskinäinen vuoropuhelu, tiedottaminen ja kanssakäyminen on erittäin tärkeässä asemassa, jotta ei lietsota turhia pelkoja ja että kaikki tietävät päätösten perusteet, jos jotain toimenpiteitä tarvitaan.
Jos nyt osaamme toimia oikein, tehdä oikeita asioita, me voimme olla tämän kriisin voittajia ja olla piikkipaikalla nousun alkaessa uudestaan. Tänään voimme kysyä itseltämme ”Mistä on turkulaiset tehty?” Olemmeko riiteleviä, itsekkäitä oman edun ajajia ja vastuunpakoilijoita vai olemmeko uudistajia, pidämme pään kylmänä, haluamme kantaa henkilökohtaista vastuuta läheisistämme ja asioista joista päätämme, jotta pääsemme vaikeiden aikojen yli ja nousemme yhdessä uuteen kukoistukseen. Nyt meillä on mahdollisuus tehdä asioita oikein ja paremmin kuin muut tekevät. Onnistuessamme tässä nyt, seuraavan valtuustokauden alussa voimme katsoa taaksepäin kulunutta kautta ja todeta että Turku on todellakin palannut!
Kun puhumme Turusta ja Turun taloudesta, kannatta aina muistaa, että meillä on paljon asioita ja palveluita jotka on jo nyt hoidettu keskimääräistä paremmin ja joita pitäisi saada nostettua enemmän esiin, esim. liikuntapalveluissa ja terveyspalveluissa. Turun vetovoimaisuus on paljolti kiinni myös siitä kuvasta, joka Turusta välittyy. Kyllä meidän pitää olla omastamme myös ylpeitä!
|
| | 17.11.2008 | | Kokoomuksen ryhmäpuhe budjettivaltuustossa | | | Arvoisa puheenjohtaja, arvoisat valtuutetut.
Ympärillämme leijuva finanssikriisi ja talouden taantuma luo jatkuvasti uusia paineita ja haasteita myös Turun talouden hoitamiselle. Suomessa ja Turun seudullakin tullaan menemään alaspäin, se on varmaa mutta kuinka syvälle, sitä ei vielä kukaan tiedä. Siksi hankalaa ennustaminen on, että lienee parasta pysyä niissä tosiasioissa jotka tiedämme tällä hetkellä ja reagoida tarvittaessa nopeasti muuttuviin tilanteisiin. Taloudellinen tilanne on haastava, mutta ei mahdoton. Vanhan valtuuston on jätettävä vastuullinen esitys tulevalle valtuustokaudelle. Siksi pitää olla tiekartta siihen, kuinka Turku selviää tässä tilanteessa ja se meillä on nyt- kiitos kaupunginjohtaja Pukkisen. Tässä budjetissa yhdistyvät talousohjelmatyö sekä normaali budjettiprosessi. Tärkeää on se, että hallitussopimusryhmät ovat malttaneet mielensä, eikä kapunginhallitus lähtenyt juurikaan lisäämään menoja kapunginjohtajan esitykseen. Sama maltti pitää säilyttää myös tänään täällä valtuustossa.
Kokoomuksen mielestä tänään päätettävänä oleva budjetti on vastuullinen, talouden tasapainoon vahvasti pyrkivä ja silti palvelut turvaava. Budjetin j atalousphjelmatyön puitteissa on onnistuttu löytämään sellaisia toimintamalleja, joilla painotetaan resursseja juuri sinne missä on eniten tarvetta sekä puututtu hallinnollisiin rakenteisiin sekä toimintatapojen uudistamisiin. Nämä ovat sellaisia asioita joita Kokoomus on jo pitkään ajanut Turussa. Lisäksi keskeisissä palveluissa kuten päiväkodeissa, kouluissa, terveyden- sekä vanhustenhuollossa pystytään säilyttämään tiukasta taloustilanteesta huolimatta nykyinen palveluiden taso. Tämä voidaan tehdä nykyisellä veroprosentilla, mikä on kilpailukykymme ja vetovoimamme kannalta tärkeää.
Budjettia on tasapainotettu sekä kertaluonteisilla tuloilla sekä tehostamalla
toimintoja. Ensi vuonna on siis kyettävä jatkamaan toimintojen tehostamista ja hallintokuntien on pysyttävä budjetissa. Uusia pysyviä menoja ei saisi luoda. Lisäksi kaupungin on varauduttava taantumaan miettimällä elvytystoimia. Rakentaminen on yksi avainkysymys. Rakennusalalle syntyy taantumassa ensimmäisenä työttömyyttä. On pikaisesti selvitettävä mahdollisuuksia käynnistää uusia rakennushankkeita Turussa yhteistyössä rakentamisen toimijoiden kanssa.
Ajat ovat muuttuneet ja nyt nähdään jo se, että on muunkinlaisia keinoja parantaa tuottavuutta kuin ihmisten määrän vähentäminen tai että säästää voi muutenkin kuin punakynällä yli vetämällä. On aika ymmärtää että ihmiset eivät elä elämäänsä jaoteltuna eri hallinonaloille vaan tarvitaan aitoa tahtoa tehdä yhteistyötä yli sektorirajojen. SOTE-hanke on tästä loistava esimerkki. Sen lisäksi että hallinnollisista rajoista ollaan pääsemässä eroon niin myös koko toiminta on ajateltu uudelleen elinkaariajatteluun perustuen. Ei puhutakaan enää pelkästään päivähoidosta ja vanhainkodeista vaan lasten ja nuorten kasvun tukemisesta, Nuorten aikuisuuden vahvistamisesta, Itsenäisesti selviytyvien toimintakyvyn varmistamisesta ja ikäihmisten elämänlaadun turvaamisesta. Tässä avautuu mielestämme valtava mahdollisuus huomioida kaupunkilaisten tarpeet kokonaisuuksina ja panostaa juuri sinne johon se on välttämätöntä: ennaltaehkäisyyn, toimintakyvyn tukemiseen ja varhaiseen puuttumiseen. Muuten me emme pysty ikinä hallitsemaan niitä haasteita, joita joudumme kohtaamaan.
Tässä tilanteessa onkin erityisen tärkeää viestiä selkeästi mitä olemme päättämässä, mitä me aidosti haluamme saada aikaan, jotta varmasti me kaikki täällä - mutta myös kaupnkilaiset ymmärätvät mitä tämä budjetti oikeasti tarkoittaa ja että me kaikki täällä olemme todellakin valmiita sitoutumman siihen että kaikki mahdollinen – ihan kaikki – tullaan tekemään että Turku ja turkulaiset eivät joutuisi taantumasta ja talouskriisitä kärsimään yhtään enempää kuin olosuhteet pakottavat ja että Turun talous saadaan tasapainoon.
Siksi haluan nostaa esiin erityisesti seuraavat kolme asiaa: 1) kestävän kehityksen näkökulma koko budjettiin, 2) perusopetukseen panostamisen, sekä 3) joukkoliikenteen.
Kokoomuksen valtuustoryhmä on erityisen tyytyväinen siihen että kestävän kehityksen näkökulma on tuotu läpileikkaavana periaatteena koko budjettiin ja lisäksi kaupunginhallitus edellytti että energian käyttöä vähentäville tavoitteille, keinoille ja seurannalle on asetettava koko seuraavan valtuustokauden pituiset hallintokuntakohtaiset tavoitteet ja mittarit ja että uudisrakentamisessa ja peruskorjauksissa on parannettava huomattavasti rakennusten energiatehokkuutta ja kiinteistöhoidon helppoutta.
Opetuksen laatuun tullaan kiinnittämään jatkossa entistä enemmän huomiota ja tämä tarkoittaa erityisesti huomion kiinnittämistä ryhmäkokoihin; tavoitteena niiden pienentäminen. Kokoomuksen valtuustoryhmä tulee edellyttämään että valtuustolle raportoidaan ryhmäkokojen kehittymisestä seuraavalla valtuustokaudella. Tässä budjetissa opetuksen määrärahoja ensivuodelle lisätään yli 5 miljoonalla eurolla, kasvua kuluvaan vuoteen on yli 4%. Kaupunginhallitus lisäsi vielä viime metreillä 200 000€ mm. oppikirjojen uusimiseen sekä oppilashuoltoon. Tämä kertoo siitä että Turku haluaa panostaa opetukseen nyt ja tulevaisuudessa.
Kokoomus pitää myös tärkeänä sitä että joukkoliikenteen palvelutaso säilyy ennallaan ja että lipunhinnat pysyvät kohtuullisina. Jo kaupunginjohtajan esitys lisäsi joukkoliikenteen rahoja kuluvaan vuoteen verrattuna lähes 30%, joka on suhteellisesti ottaen ylivoimaisesti suurin lisäpanostus mihinkään muuhun palveluntuottajalautakuntaan verrattuna. Lisäksi Turku on ensimmäistä kertaa saamassa maan hallitukselta lähes miljoona euroa suurten kaupunkien joukkoliikenne tukena ja tämä haluttiin kaupunginhallituksessa huomioida siten, että budjettiin lisätään kommentti siitä että mahdollinen suurten kaupunkien joukkoliikennetuki kohdennetaan täysimääräisenä joukkoliikennelautakunnalle (arvio 800.000 €) ja subventio otetaan tarkasteluun vasta, kun tästä tuesta on päätetty.
Lisäksi Turku jatkaa investointeja palveluihin, sekä panostaa vahvasti elinkeinopolitiikkaan. Sataman liikennejärjestelyijä parannetaan ja Pansion satama-aluetta kehitetään, kuten myös logistiikkayritysten toimintojen edellytyksiä turvataan. Turku panostaa vahvasti myös korkeakouluyhteistyöhön ja AMK:n t&K-toimintaan.
Täällä viime kokouksessa heiteltiin kommentteja tyyliin ”missä ovat säästöt, missä ne näkyvät, mistä säästetään”. Niinkuin jo aikaisemmin totesin, on olemassa monenlaisia tapoja säästää. Niitä ovat mm. rakenteelliset muutokset kuten erilaiset palvelukeskukset joista saadaan selkeää tuottavuuden kasvua sekä mm. SoTe hanketta jossa toiminnan uudistamisella, järkeistämisellä ja prosessien sujuvoittumisella saadaan tuottavuuden kasvua ja ennen kaikkea hyötyä asiakkaalle paremman ja sujuvamman palvelun muodossa. Tästä loistavan esimerkkinä uusi kotihoidon malli.
Meillä on olemassa hallintokuntarakenne jossa hallintokunnilla on melko itsenäinen asema ja lautakunta vastaa oman hallintokuntansa toiminnasta ja taloudesta. Kokoomuksen mielestä näin pitää pääsääntöisesti ollakin. Meillä on erittäin asiantuntevat ja pätevät virastopäälliköt, taitava henkilöstö ja kyvykkäät lautakunnat, olen aivan varma, että heillä on myös kunnianhimoa hoitaa oman hallintokuntansa asiat niillä reunaehdoilla, jotka valtuusto asettaa.
Lopuksi vielä muutama muistutus siitä että Turku on hieno paikka asua ja elää – on hienoa että moni asia Turussa etenee ja kaupunkilaiset kokevat palvelujen parantuvan. Näistä parhaina ja näkyvimpänä esimerkkeinä uuden ja vanhan pääkirjaston valmistuminen, Kupittaan puiston elämyshankkeiden eteneminen ja kaupunkilaisten tyytyväisyys liikunta- ja kulttuuripalveluihin. Olemme purkaneet TYKSin jonot, saaneet hammaslääketieteen opetuksen takaisin Turkuun, Impivaaran uimahallin perusparannksesta ja laajennuksesta on päätetty, työmatkabussikortti on otettu henkilöstölle käyttöön. Lista aikaan saanno´ksista jatkuu vielä pitkään. Meillä on upea kaupunki – sitä ei sovi tämän kaiken kurjuuden keskellä unohtaa! |
| | 10.10.2008 | | ÅU:s valfrågor | | | ÅU:s valfrågor hittar du på http://www.abounderrattelser.fi/au-extra/kommunval2008/kandidat-fragor/index.php
|
| | 27.09.2008 | | Turkukaan ei menesty yksin | | | Turun yritysten menestys on viime vuosina ollut hyvää. Yksin maailmassa ei Turkukaan menesty. Yhdysvalloista liikkeelle lähtenyt finanssialavetoinen talouskriisi levinnee Eurooppaan ainakin jollakin voimalla. Suomikaan ei ole suojassa - eikä Turku, vaikka yrityksillämme onkin kohtuullisen hyvä tilauskanta. Uusia tilauksia kuitenkin tarvitaan ja niiden saaminen erityisesti vientiyrityksillä on käynyt hankalammaksi. Siksi järkevää ja yhteistyöhakuista elinkeinopolitiikkaa on syytä harjoittaa.
Turun ja Turun seudun vahvuutena on monipuolisuus. Sen avulla myös tässä taantumassa on helpompi suojautua pahimmalta. Kaikki vahvat toimialamme eivät voi olla yhtäaikaa alamaissa. Telakalla on tilauksia vuoteen 2011, turkulaisilla elektroniikkayrityksiltä on kuultu tilausuutisia viime päiviin saakka, bioalat ovat olleet nousussa muutamia vuosia alan sisäisten rahoitusongelmien jälkeen ja logistiikka-alalla Turun satamasta ja lentokentän ympäristön ns. Pilot-alueelta on kuultu kohtuullisen hyviä uutisia viime aikoihin saakka.
Matkailu ja luovat toimialat ovat kehittyneet viime vuosina erittäin hyvin. Turku on kehittynyt matkailukaupunkina erityisesti suurtapahtumien ja kongressien järjestäjänä. Luovasta toimialasta on Luovikon, eli Turun Seudun Kehittämiskeskuksen vetämän verkoston myötä kehittynyt yksi maan kärkiklustereista alallaan. Yrityksiä syntyy, näyttäviä ja hyödyllisiä tapahtumia, kuten Turku Design Weekin kaltaisia ennakkoluulottomia avauksia tapahtuu paljon. Kulttuuripääkaupunkivuosi selvästikin innostaa toimijoita tekemään ja keksimään mielenkiintoisia ja hauskoja tapahtumia jo nyt. Luovien alojen kehitys on kansainvälisesti ollut nopeampaa kuin talouskehitys keskimäärin. Vapaa-ajan ja matkailun kasvu sekä kulttuurin ja perinteisemmän liiketoiminnan yhteistyö rakentavat pohjaa luoville toimialoille. Niillä on myös suuri merkitys Turun ja Turun seudun kasvamisessa kiinnostavaksi asuinpaikaksi ja matkakohteeksi.
Elinkeinopolitiikan toimijoiden yhteistyö on erittäin tärkeää kun rakennetaan menestystä kansainvälisen talouden heilahteluissa. Eri toimialoista vastaavia organisaatioita on kannustettava yhteistyöhön, jotta kehittävää synergiaa syntyy. Keskusjohtoista hierarkiaa on hallitusti purettava nykyaikaisen verkostoyhteistyön tieltä. Samalla on myös selkeästi jaettava koordinaatiovastuut verkostojen johtamiseen siihen parhaiten soveltuville organisaatioille. Myös mahdollisimman konkreettinen ja suunnitelmallinen yhteistyö elinkeinopolitiikan järjestöjen kanssa on molemmille osapuolille hyödyllistä.
Elinkeinopolitiikassa on tehty seudullista yhteistyötä jo 12 vuotta. Yli 300 000 asukkaan Turun seutu on kansainvälisestikin uskottava ja monipuolinen kokonaisuus. Seudullisen elinkeinopoliittisen yhteistyön merkitys on ollut myös Turulle suuri. Sen jatkuvuus on turvattava ja seudullisen kehittämisorganisaation, Turun Seudun Kehittämiskeskuksen toimintaa on kehitettävä niin, että se voi tehokkaasti ja joustavasti vastata maksajien ja asiakkaiden tarpeisiin mahdollisimman hyvin.
Yhteistyökyvyn ja määrätietoisen tulevaisuuden rakentamisen merkitys korostuu, kun talousnäkymät synkkenevät. Yhteistyöhön on kannustettava ja siihen on myös sitouduttava. Muun kuin Turun kaupungin ja Turun seudun edun mukaiseen toimintaan ei ole varaa. Mutta hyvällä yhteistyöllä meillä on hyvät mahdollisuudet olla tulevaisuuden menestyjäalue Euroopassa.
Minna Arve
|
| | 06.09.2008 | | Vanhusten palveluissa tositoimiin | | | | Ikääntyminen on sekä fyysisten, psyykkisten ja sosiaalisten voimavarojen muutosten aikaa. Siksi on ehdottoman tärkeää huomioida vanhus yksilönä, kuunnella häntä itseään ja hänen tarpeitaan. Lisäksi myös omaisten rooli onnistuvan ikääntymisen laadun takaajana on tärkeä: lähiomaisten läsnäolo tuo turvallisuutta vanhukselle siitä, että omaiset pitävät hänestä huolta ja hänellä säilyy vahva side omaan perheeseensä.
Laadukkaan ikääntymisen turvaamiseksi meidän tulee huomioida palvelutarpeen muutokset ja ennenkaikkea luoda uusia palvelukonsepteja. Näin voimme tarjota oikeita palveluita ja oikea-aikaista hoitoa niitä tarvitseville vanhuksille sekä turvata resurssien riittävyyden tulevaisuudessakin. Ikääntyvien ihmisten hoidossa ei ole vain yhtä hyvää ratkaisua. Terveyden edistäminen ja asiakkaiden äänen kuuleminen heidän omissa asioissaan on ehdottoman tärkeää ja sitä korostetaan myös hallituksen esityksessä uudeksi terveydenhuoltolaiksi. Samoin uusi ikäihmisten palvelujen laatusuositus edellyttää ikäihmisten erilaisten voimavarojen parempaa huomioimista.
Turussa tulee nopeasti aloittaa määrätietoinen ikäihmisten hoito- ja hoivapalvelujen kokonaisvaltainen kehittäminen. Tulevassa vanhuspoliittisessa strategiassa tulee ottaa ennakkoluulottomasti käyttöön uusia keinoja. Vanhustenhuollon kulmakivinä tulee olla viiveetön avun saaminen silloin kun palvelun tarve on todettu, kotihoidon edelleen kehittäminen, omaishoidon tuen vahvistaminen sekä ympärivuorokautisen hoidon koko ideologian uudistaminen. Tulevina vuosina painottuvat erityisesti ikääntyvien hyvinvoinnin edistäminen, itsenäisen suoriutumisen tukeminen, palvelujen laadun parantaminen sekä uuden teknologian hyödyntäminen kotioloissa. Viiveetön palvelujen saatavuus takaa parhaiten mahdollisuuden itsenäiseen elämään omassa kodissa entistä pidempään. Turvallisuuden tunne sekä nopea apu tarvittaessa edesauttaa kotona pidempään selviytymistä. Laitoshoitokeskeisestä ajattelusta on luovuttava. Turkuun tarvitaan monipuolisia vanhustenkeskuksia, joissa ympärivuorokautinen hoiva on yhdistetty sellaiseksi kokonaisuudeksi, jossa vanhus saa asua tutussa ympäristössään – palvelut eli hoitohenkilökunta ja muut palvelut, liikkuvat tarpeen mukaisesti tällaisen palvelukeskuksen sisällä.
Helsingissä on tämän vuoden alusta laajennettu palvelusetelin käyttömahdollisuutta myös palveluasumiseen. Tämä kohdentuu tarpeellisten hoivakustannusten kattamiseen, jotta jo hyvätasoisissa palvelutaloissa omakustanteisesti asuvien ikäihmisten ei tarvitse jonottaa kaupungin palveluihin. Turkussa tämä laajennettu palvelusetelin käyttömalli olisi hyvinkin tarpeellinen, koska meillä on suhteellisen paljon ikäihmisille suunnattuja palvelutaloja ja lisää on vielä rakenteilla ja suunnitteilla. Näissä uusissa rakennuksissa asuinolosuhteet ovat vanhuksille hyvät, siellä syntyy sosiaalisia verkostoja ja perusasiat ovat kunnossa; yleinen turvallisuus, ateriat ja vanhuksille hyvin suunniteltu asuinympäristö. Usein kuitenkin lisäpalvelujen tarpeen tullessa vastaan, palvelujen hinnat karkaavat helposti liian korkealle. Palvelusetelillä saadaan apu tähän ongelmaan.
|
| | 30.05.2008 | | Auransilta: Koko kaupungin näkökulma huomioon | | | Auransilta 30.5.2008
Minna Arve:
Koko kaupungin näkökulma huomioon
Varavaltuutettu, valtuutettu, kaupunginhallituksen jäsen. Sairaanhoitaja, markkinointipäällikkö Minna Arve voisi esitellä ”kunnallispoliittisen uran” malliesimerkkinä omaansa. Tätä urakehitystä täydentävät jäsenyys Turun Ammattikorkeakoulun hallituksessa ja joukkoliikennelautakunnassa sekä ympäristö- ja kaavoituslautakunnan kokousten seuraaminen, nyt kaupunginhallituksen edustajana.
Monipuolinen ja kokonaisvaltainen kuva kaupungin asioista vaatii tutustumista hallinnon eri osa-alueisiin mahdollisimman laajasti.
– Olen pyrkinyt pikkuhiljaa lisäämään asiantuntemusta olemalla mukana eri puolilla tätä laajaa kenttää. Ei sitä yhdellä valtuustokaudella saa kunnolla näppeihinsä. Asioita on pystyttävä katsomaan koko kaupungin näkökulmasta ja päätöksen tekijän on pidettävä kaupungin kokonaisetu aina mielessä, Minna Arve huomauttaa.
Palikkaleikkiä
Kuluvan valtuustokauden mittaan tunteita nostattanut keskustelu kaupungin pohjoisen alueen kouluista on hyvä esimerkki sekä kokonaiskuvan tärkeydestä että sen puutteesta.
– Se ei tuottanut aivan täysiä pisteitä päätöksenteosta poliitikoille eikä valmistelusta virkamiehille, mutta olen nyt kuitenkin lopputulokseen kohtalaisen tyytyväinen. Tilanteiden muuttuessa pystyttiin lopulta muuttamaan myös aiemmin tehtyjä päätöksiä ja suunnittelemaan tilojen käyttöä muuttuneen tilanteen mukaisesti.
– Ehkä voisi toivoa hieman luovempaa ajattelua myös opetusviraston väeltä yleensäkin näitä ratkaisuja mietittäessä. Seinien siirtelystä ja muusta vanhan kaavan mukaisesta palikkaleikistä
olisi päästävä kokonaisuuksien tarkasteluun ja uusien tilanteiden haasteisiin vastaamiseen.
Lähikoulu lähellä
Kaupungin vetovoima on muutakin kuin tarjottuja tontteja. Pitää olla palveluja. Kun perheessä on pieniä lapsia, on lähikoulun sijainti yksi tärkeimmistä asuinpaikan valinnan kriteereistä.
– Koulumatkan turvallisuus, turvallinen oppimisympäristö ja omat lähistöllä asuvat koulukaverit ovat oleellisen tärkeitä pienimmille oppilaille. Kun puhutaan yläkoulusta ja lukiosta tilanne on aivan toinen, silloin koulun sijaintia tärkeämmäksi tulevat kurssitarjonnan monipuolisuus ja muut
pedagogiset asiat.
Minna Arve puhuu lähikoulusta myös eräänlaisena kyläkeskuksena. Koulun lisäksi sinne voitaisiin suunnitella muitakin palveluita ja tarjota tiloja kaikenlaiselle harrastustoiminnalle.
30 vuoden projekti
Saarten, Hirvensalon, Satavan ja Kakskerran kaavoittamisesta puhuttaessa unohdetaan helposti, että kyseessä on kolmenkymmenen vuoden projekti.
– Sinne siis ei olla asuttamassa viidessä vuodessa 15.000 asukasta/saari, Minna Arve naurahtaa. Tulevista asukasmääristä yleensäkään ei voi etukäteen antaa aivan tarkkoja lukuja. Kaavoituksen mukaan tehdyt laskelmat asukasmääristä perustuvat aina johonkin tiettyyn neliömäärään asukasta kohti. Energiatilanne, ilmastonmuutokset ja muut seikat voivat kääntää trendin toiseen suuntaan, mikä sekin saattaa muuttaa alkuperäisarvion vääräksi.
Saarten kaavoitusten toteutumisajasta ja asukasmääristä riippumatta tarvitaan toinen silta..
– Sillan paikaksi on tarjolla useitakin toimivia vaihtoehtoja. Sen pohtiminen ja sillan saaminen suunnitteluun on yksi saarten kaavoittamiseen kuuluvista tärkeimmistä asioista.
Kaikenikäisten keskusta
Turun keskustan alueelle on nousemassa uusia rakennuskohteita, kuten Telakkaranta, Linnafältti, Raunistula, Nummenranta ja aikoinaan myös Kakola, Minna Arve luettelee.
– Ne ovat tosi tärkeitä. Turun keskustaan tarvitaan uusien asukkaitten tuomaa elinvoimaa. Tarvitaan myös kaiken ikäisiä asukkaita. Puutalokaupunkialue Linnafältti on suunniteltu houkuttelemaan asukkaiksi erityisesti lapsiperheitä ja nuoria aikuisia. Raunistula on aivan lähellä keskustaa ja tarjoaa aivan fantastisia mahdollisuuksia ja muodostaa hienon kokonaisuuden Nummenrannan kanssa joen toisella puolen.
Keskusteluun Turun elävästä keskustasta tulee ilman muuta mukaan toriparkki pinnoituksineen ja sisäänajoväylineen.
– Kaikki nämä yksittäiset asiat pystytään aivan varmasti ratkaisemaan kun päästään rakentamisvaiheeseen. Totta kai ne ovat tärkeitä. Mutta kaavan eteenpäin menoa ei saa kaataa asioihin, jotka eivät ole kokonaisuuden kannalta kaikkein oleellisimpia.
Täysillä mukaan syksyllä
Juoksen, hölkkään, kävelen, pyöräilen. Ulkoilusta nauttiva ja kaikkea ulkoiluun ja liikuntaan liittyvää harrastava Minna Arve luettelee lajejaan ja lisää niihin vielä kuntosalin ja erilaiset jumpat. Näinä päivinä syntyväksi odotettu esikoinen pitää äidin liikkeet nyt kuitenkin rauhallisempina. Joka vuosi juostu Paavo Nurmi-puolikas jää tällä kertaa väliin, mutta syksyn Ruissalo-juoksuun Minna lupaa jo yrittää mukaan.
Elokuussa käynnistyvään kaupunginhallituksen syyskauteen Minna Arve on valmistautunut osallistumaan täysipainoisesti. Perheen tulokkaan hoitoa turvaamaan lupautuneiden isovanhempien lisäksi apuun tulevat ystävät.
– Asiaa on todella mietitty paljon ja olemme onnekkaita kun meillä on tämä turvaverkosto kunnossa, Minna Arve kiittelee ja muistuttaa samalla myös isän osuudesta. – Tietenkään lapsen hoito ei voi olla kokonaan äidin vastuulla, eikä meidän perheessä ainakaan ole, molemmat osallistuvat, iltakokouksistakin on sovittu puolin ja toisin.
|
| | 19.05.2008 | | Vielä kerran lähikouluista ja opetustoimen johtosäännöstä | | | Arvoisa puheenjohtaja, arvoisat valtuutetut
Valtuusto linjasi melko yksimielisesti 10.3. siitä, että pienten lasten lähikoulujen puolesta, samaa kertoivat yhtä lukuun ottamatta kaikkien poliittisten ryhmien ryhmänjohtajat saman viikon TS:n haastattelussaan (TS 12.3.2008). On hyvä, että asia nousee keskusteluissa esille nyt ennen vaaleja, näin vanhemmilla on mahdollisuus osallistua keskusteluun ja tentata niin puolueita kuin ehdokkaitakin siitä, mitä mieltä tästä asiasta oikeasti ollaan.
Turku-strategian toiminta-ajatuksen toinen kohta kuuluu ”Turvallinen Turku palvelee kilpailukykyisesti ja laadukkaasti asukkaita”. Samaisessa strategiassa kriittisiksi menestystekijöiksi todetaan ”Lasten, nuorten ja lapsiperheiden aseman kehittäminen” ja ”Asiakaslähtöinen palvelutuotanto”. Nämä ovat arvoja, jotka valtuusto on linjannut ja kaikkien kaupungin toimijoiden – niin luottamusmiesten kuin virkamiestenkin tulee ottaa ne huomioon toiminnan suunnittelussa. Edelleen kaupunginhallitus on linjannut pienten lasten koulut lähipalveluiksi Palveluverkkotarkastelun yhteydessä muutama vuosi sitten. Kaupunginvaltuusto ja –hallitus yrittävät siis ohjeistaa ja miettiä keinoja lapsiperheiden houkuttelemiseksi Turkuun ja kuten todettu, päätöksiä ja selkeät strategiset ohjaukset ovatkin kyllä olemassa.
Suomalainen koulujärjestelmä on erittäin laadukas ja tuottaa upeita oppimistuloksia, niin kuin kansainvälisestikin on todettu. Kuitenkin samaan aikaan lisääntyvät lasten ja nuorten mielenterveysongelmat, keskittymisvaikeudet, koulukiusaaminen ja monet hyvinkin negatiiviset ilmiöt. Mielestäni koululla on velvollisuus miettiä myös näitä asioita. Usein suoranaiset kustannussäästöt yhdessä paikassa aiheuttavat moninkertaiset kustannukset toisessa paikassa. Siihen pelkään lähikouluverkoston purkamisen osaltaan johtavan. Kustannukset tosin siirtyvät usein siinä vaiheessa jonkun toisen hallintokunnan maksettavaksi. Kun tarkastellaan asiaa sitten kokonaisuutena, kustannukset, inhimillinen kärsimys ja resurssien käyttö aiheuttavat tappioita, jotka ovat vielä paljon suuremmat kuin lopulta kuluneet eurot. Niinkuin TS:n viikonlopun artikkelissa todettiin, pikkukoulujen lakkauttaminen kannattaa taloudellisesti lähes aina, mutta lähikoulujen muut arvot eivät ehkä olekaan rahalla mitattavissa. Mielestäni pienten lasten koulut ja niiden sijainti kodin lähellä on sellainen arvo jonka puolesta minä haluan puhua ja jonka puolesta Kokoomus haluaa puhua.
Kun tarkastellaan listan liitteenä olevaa taulukkoa oppilasmääristä, huomataan selkeästi, kuinka negatiiviset ennusteet alkavat toteuttaa itseään. Kun puhutaan kustannuksista, pitää niitä suhteuttaa johonkin. Kouluverkkoratkaisua perusteltiin aikanaan merkittävillä säästöillä. Minun mielestäni n 200 000€ hieman kiistanalaisia kustannuksia Turun kaupungin budjetissa, jonka käyttötalouden loppusumma on noin 900 miljoonaa euroa, ei ole kovin suuri summa kun ajattelee mitä sillä saa: kaksi toimivaa koulua, turvallisen oppimisympäristön kymmenille lapsille ja turvalliset koulumatkat. Tässä puhutaan nyt arvoista. Vielä kuitenkin kustannuksista puhuttaessa pitää myös muistaa, että nyt jäävät jäljelle vain kiinteistökustannukset, joista kaupungin näkökulmasta ainakaan Kärsämäen osalta ei olisi mahdollista edes saada säästöä. Lisäksi kuljetuskustannukset jäävät nyt pois, opettajien palkathan eivät ole säästöjä, opettajat jatkavat joka tapauksessa työtään.
Ymmärrän hyvin, että kouluverkostomme on varmasti jäänyt ajastaan jälkeen, osa tiloista on epätarkoituksenmukaisia ja ikäluokatkin pienenevät. Lähikoulujen täyttöasteita voisi varmasti miettiä eri tavalla kuin tähän asti, esimerkiksi tuomalla esikoulut alakoulujen yhteyteen, tuomalla 1-2 luokat päiväkotien yhteyteen tai miettimällä koulunkäyntialueita uudelleen. Uusien kouluinvestointien yhteydessä päästään miettimään yhtenäiskouluratkaisuja ja avoimin mielin pitää ehdottomasti tarkastella muitakin vapaita tiloja kuin pelkkiä nykyisiä koulurakennuksia.
Asioita pitää aina tarkastella kokonaisuuksina. Usein kuitenkin on niin, että yhden hallintokunnan kokonaisnäkemys ei ehkä kuitenkaan ole koko kaupungin näkökulmasta se paras vaihtoehto. Poliittisten päättäjien tehtävänä on arvioida ratkaisuja koko kaupungin näkökulmasta, kunnioittaen valtuuston tekemiä strategisia linjauksia. Siksi on tärkeää, että kun jaostolle nyt ollaan delegoimassa valtuuston valtaa, niin sen täytyy pitää kaupunginhallitusta säännöllisesti informoituna koulutilanteen kehittymisestä, muutostarpeista ja suunnitelmista olemassa olevien kouluyksiköiden kannalta, jotta tämä kokonaisetu tulee huomioitua tulevaisuudessakin koko kaupungin näkökulmasta.
|
| | 10.03.2008 | | Opetustoimen johtosääntö ja Paimalan koulu | | | Lähikoulu on olennaista lähipalvelua ja yksi tärkeimmistä asumispaikan valintaan vaikuttavia asioita. Kouluasiat ja erityisesti alakouluratkaisut ovat kaupunkilaisille tärkeä omaa elämää suoranaisesti koskettava asia. Täytyy todeta että tällä tehtävällä päätöksellä opetuslautakunnalla jää suuri vastuu seurata poliittisen tahdon toteutumista ja pitää mielessään kaupungin strategiset tavoitteet samassa yhteydessä.
Turku-strategian toiminta-ajatuksen toinen kohta kuuluu ” Turvallinen Turku palvelee kilpailukykyises-ti ja laadukkaasti asukkaita”. Samaisen strategian kriittisissä menestystekijöissä todetaan ”Lasten, nuorten ja lapsiperheiden aseman kehittäminen” ja ” Asiakaslähtöinen palvelutuotanto”. Luettuani tämän päiväisen Turun Sanoman minusta tuntuu että opetustoimenjohtaja ei ole oikein sisäistänyt näitä toimenkuvaansa läheisesti liittyviä arvoja ja asioita, jotka valtuusto on linjannut.
Artikkelissa käydään läpi mm. Kerttulin ja Kähärin koulujen lakkauttamnen. Kaupunginhallitus sekä monet muut hallintokunnat ovat valtuuston tahdon mukaisesti pyrkineet edistämään kaupungin houkuttelevuutta lapsiperheiden näkökulmasta sekä lisäämään keskusta-asumista ja keskustan elinvoimaisena pitämistä mm. kaavoituksella. Tässä tarkoituksessa kaavoituslautakunta on tammikuussa päättänyt kaavoittaa ns. Kupittaan 10 kaavan reilulle 1200 ihmiselle. Mielestäni opetustoimenjohtajan tämän päiväiset puheet ovat käsittämättömiä, niillä ei ole minkäänlaista taustatukea ainakaan Kokoomukselta eikä asiasta ole keskusteltu edes lautakunnassa ja ovat selkeästi kaupungin strategian vastaisia. Ei pidä antaa sellaista vaikutelmaa, että nyt tehtävillä päätöksillä olisi suoranainen vaikutus muiden koulujen asemaan. Myös ajankohta on vähintään erikoinen ajatellen tänään tehtäviä päätöksiä. On varmasti niin, että jatkossakin tarvitaan lisä-tarkistuksia koulukiinteistöihin, mutta vähennyslinjaukset tulee toteuttaa perusteellisen kokonaisharkinnan pohjalta.
Vielä haluaisin palata tehtyihin päätöksiin Kouluverkko 2005 yhteydessä, joista jo viime valtuustossa puhuin. Jo silloin Pohjoisen alueen osalta oli melko paljon kysymyksiä liittyen tulevaisuuteen, investointeihin ja todellisiin kustannussäästöihin. Kouluverkko-ratkaisuun kuului päätös kahdesta kouluinvestoinnista pohjoiselle alueelle, ns. Yli-Maarian koulusta ja Paattisten koulusta. Monet asiat ovat muuttuneet siitä, kun ko. päätös tehtiin, mm. em. koulujen investointiaikataulu ja voimakas kaavoituksen painottaminen pohjoisilla alueilla erityisesti juuri lapsiperheille suunnatuilla tonteilla. Nyt viimeiset täytääntöönpanopäätökset ovat tulossa toimeen pannuiksi ja nämä päätökset saattavat johtaa kohtuuttomiin ratkaisuihin yksittäisten perheiden osalta erityisesti Paimalan alueella, jossa korvaavaa lähikou-lua ei ole osoittaa. Tehty kouluverkko päätös oli tarpeellinen ja tärkeä. On kuitenkin oltava mahdollisuus tarkastella kriittisesti niitä kohtia, jotka eivät ole toteutuneet niin kuin piti. Täytyy muistaa, että kouluverkko ratkaisussa todettiin Pohjoiselle alueelle tarvittavan kaksi uutta koulua, joiden rakennusaikataulu on nyt venynyt. Kunnes nämä saadaan toteutettua, saadaan kouluverkon muutkin ratkaisut valmiiksi. Olen iloinen että kaksi suurinta ryhmää on nyt päässyt yhteisymmärrykseen siitä, että tehtyjä päätöksiä voidaan tarkistaa juuri niillä alueilla, joilla tilanteet ovat eniten muuttuneet ja tehdyt päätökset kävisivät tässä vaiheessa kaupungille tavalla tai toisella kalliiksi. Tämän asian yhteydessä jätettävä ponsi Paimalan ja Kärsämäen kouluyksiköiden opetuksen jatkumisesta osoittaa, että valtuustolla on halua todelliseen arvojohtamiseen. Toivon sydämestäni, että kaikki ryhmät voivat sitoutua ponnessa esitettyyn asiaan ja että virkamiehet viipymättä toimivat sen edellyttämällä tavalla. Kokoomuksen valtuustoryhmä esittää pontenaan kaupunginvaltuustolle, että nyt päätetyn lisäksi ope-tus jatkuu toistaiseksi Paimalan ja Kärsämäen koulukiinteistöissä. Tämän lisäksi esitämme, että kaupunginhallitus osoittaa aiheutuviin lisäkustannuksiin määrärahan tarvittavat 172.000 €
Kouluverkkoratkaisua perusteltiin aikanaan merkittävillä säästöillä. Minun mielestäni 170 000€ hieman kiistanalaisia kustannuksia Turun kaupungin budjetissa, jonka käyttötalouden loppusumma on noin 900 miljoonaa euroa, ei ole kovin suuri summa kun ajattelee mitä sillä saa: kaksi toimivaa koulua, turvalli-sen oppimisympäristön kymmenille lapsille ja turvalliset koulumatkat. Kustannuksista puhuttaessa pitää myös muistaa, että nyt jäävät jäljelle vain kiinteistökustannukset, joista kaupungin näkökulmasta ainakaan Kärsämäen osalta ei olisi mahdollista edes saada säästöä. Lisäksi kuljetuskustannukset jäävät nyt pois, opettajien palkathan eivät ole säästöjä, opettajat jatkavat joka tapauksessa työtään. Ja vaikka sitä suurena pitäisikin, olen sen verran valmis mielelläni panostamaan kaupunkimme lapsiin.
Joidenkin mielestä tällaisiin yksityiskohtiin ei pitäisi kiinnittää huomiota vaan keskittyä kokonaisuuksiin. Niin tässä keskitytäänkin, mutta se pitää tehdä koko kaupungin näkökulmasta ja kunniottaen valtuuston tekemiä stratgeisia linjauksia.
|
| | 24.02.2008 | | Turun elinkeinoelämän menestykselle hyvät eväät | | | Aktiivinen kehittyminen saavutetaan yhdessä
Turussa elinkeinoelämällä on pääomaa ja osaamista, joka on tuottanut jo vuosia erittäin ripeää taloudellista kasvua. Elinkeinoelämän menestysreseptit pitää saada hyödynnettyä myös kaupungin toiminnassa. Lisäksi Turun seudullista yhteistyötä on vahvistettava, vaikka naapurien osuus ei ihan Turun osuutta seudun kehittämisessä vastaisikaan. Mahdollisuudet menestymiseen ovat olemassa, kunhan niitä vain käytetään.
Uusia työpaikkoja syntyi viime vuonna ja arvioidaan syntyvän myös vuonna 2008 merkittävästi pienissä ja keskisuurissa yrityksissä. Turun seudulla syntyy Suomen kolmanneksi eniten yrityksiä suhteessa väestömäärään. Uusien yritysten syntyminen onkin tärkeää. Ne työllistävät ja uusivat yrityskantaa. Niissä myös ajatellaan asioita uusilla tavoilla: tehdään arkipäivän innovaatioita.
Turussa on vielä tehtävä työtä, jotta esimerkiksi yliopisto-opiskelijat kokevat yrittämisen houkuttelevana vaihtoehtona. Yrittäjyyden ja oman osaamisen kaupallistamisen tulisi olla todellinen vaihtoehto palkkatyölle. Yrittäjyys tarjoaisi entistä useammalle mahdollisuuden myös jäädä Turkuun, joka kuitenkin on monelle luontevin vaihtoehto opintojen jälkeen. Ilman työllistymistä se ei kuitenkaan onnistu. Elinkeinopolitiikalla on luotava malleja, joilla kynnystä yrittäjäksi lähtöön saadaan madallettua.
Palveluyritysten määrä kasvaa
Viennin ja teollisuuden tuoman vaurauden jakamisessa on palveluilla tärkeä osa. Myös Turussa palvelualojen kehitys on tärkeää niin yrityksille kuin ihmisillekin. Laadukkaat peruspalvelut ovat olleet suomalaisille itsestäänselvyys, mutta niiden lisäksi pitää olla erilaisia vapaa-ajan palveluita. Nämä palvelut ovat yksi merkittävä keino houkutella uusia asukkaita Turkuun.
Kaupungin kannalta on myös tärkeää, että Turkuun syntyy aidot ja toimivat markkinat mm. sosiaali-ja terveyspalveluiden tuotantoon. Kaupungin ei ole järkevää suunnata resurssejaan sellaiseen toimintaan, jota yksityinen palveluntuottaja pystyy tuottamaan yhteistyössä kaupungin kanssa. Toimivat markkinat takaavat myös kilpailukykyisen hintatason. Hyvien kumppaneiden hakeminen ja onnistuneet kilpailutusprosessit vaativat kaupungilta tosin aivan uudenlaista asennetta ja osaamista.
Menestyvät kaupungit tarjoavat enemmän
Kaupunkien ja alueiden välisessä kilpailussa menestyvät ne, jotka kykenevät turvaamaan kasvun väestössään ja yrityksissään. Kaupungin kehittäminen on ehdoton edellytys sille, että kasvu pysyy jatkuvana. Turulla on hyvät edellytykset olla kilpailun menestyjä, koska elinkeinoelämämme on vireä, koulutusmahdollisuudet ovat monipuoliset ja palvelut yleisesti ottaen hyviä. Myös tuleva Kulttuuripääkaupunkivuosi on mahdollisuus rakentaa kaupunkia kiinnostavammaksi ja se varmasti vetää ihmisiä puoleensa. On pidettävä huolta, että tällainen kehitys on jatkuvaa. Kehittämistä ei voi laittaa pöytälaatikkoon parempia aikoja odottamaan. Silloin niitä parempia aikoja ei tule.
Minna Arve
Kaupunginhallituksen jäsen (Kok.)
Julkaistu TS 24.2.2008
|
| | 18.02.2008 | | Opetustoimen johtosääntö ja Paimalan koulu | | | Arvoisa puheenjohtaja, arvoisat valtuutetut.
Lähikoulu on olennaista lähipalvelua ja yksi tärkeimmistä asumispaikan valintaan vaikuttavia asioita. Kouluasiat ja erityisesti alakouluratkaisut ovat kaupunkilaisille tärkeä omaa elämää suoranaisesti koskettava asia. Johtosääntömuutoksella ollaan viemässä valtuustolta mahdollisuus ottaa kantaa jopa merkittäviin muutoksiin näissä tärkeissä asioissa, enkä voi nähdä sitä tarkoituksenmukaisena. Varsinkin kun samalla olemme olleet huolissaan valtuuston päätösvallan vähenemisestä.
Lisäksi haluaisin muistuttaa valtuustoa tehdyistä Kouluverkko 2005 päätöksistä. Kouluverkko 2005 yhteydessä tehtiin päätös kahdesta kouluinvestoinnista pohjoiselle alueelle, ns. Yli-Maarian koulusta ja Paattisten koulusta. Tällä hetkellä näyttää siltä, että molemmat investoinnit myöhästyvät siitä aikataulusta, johon alunperin verkkopäätökset on tehty. Monet asiat ovat muuttuneet siitä, kun ko. päätös tehtiin, mm. voimakas kaavoituksen painottaminen pohjoisilla alueilla erityisesti juuri lapsiperheille suunnatuilla tonteilla. Nyt viimeiset täytääntöönpanopäätökset ovat tulossa toimeen pannuiksi ja nämä päätökset saattavat johtaa kohtuuttomiin ratkaisuihin yksittäisten perheiden osalta erityisesti Paimalan alueella, jossa korvaavaa lähikoulua ei ole osoittaa. Tehty kouluverkko päätös oli tarpeellinen ja tärkeä. On kuitenkin oltava mahdollisuus tarkastella kriittisesti niitä kohtia, jotka eivät ole toteutuneet niin kuin piti. Kouluverkkoratkaisua perusteltiin aikanaan merkittävillä säästöillä. Meidän ryhmämme näkemyksen mukaan nämä suunnitellut säästöt ovat kaupungin kokonaisnäkökulmasta jäämässä Paimalan koulun osalta hyvinkin pieniksi, varsinkin suhteessa kaupungin kokemaan imagotappioon ja inhimilliseen kärsimykseen, jota päätöksellä aiheutetaan. Tästäkin näkökulmasta tehtyä päätöstä on juuri Paimalan osalta vaikea puolustaa.
Kokoomuksen valtuustoryhmä on tänään kokouksessaan pitkän keskustelun ja pohdinnan jälkeen päättänyt esittää seuraavia lisäyksiä päätösehdotukseen:
1) Varsinaiseen johtosääntökysymykseen: päätösesityksen ensimmäisen kappaleen jatkoksi ”kuitenkin siten, että merkittävät kouluverkon muutokset tuodaan valtuuston päätettäväksi”
2) ”Lisäksi valtuusto päättää, että Jäkärlän koulun Paimalan yksikön opetus jatkuu Paimalan koulun koulukiinteistössä kunnes Pohjoisen alueen Kouluverkko 2005 mukaiset kouluinvestoinnit ovat toteutuneet.”
Tällä lisäesityksellä ei ole tarkoitus muuttaa tehtyä kouluverkkoratkaisua, vaan turvata lähipalvelut kaikille oppilaille ylimenokauden ajaksi, jolloin suunnitellut investoinnit saadaan toteutettua.
Koska ryhmämme on päätynyt näihin esityksiin vasta tämän illan kokouksessaan, lienee kohtuullisinta kuitenkin jättää tämä asia pöydälle, jotta muutkin ryhmät ehtivät miettiä kantaansa näissä asioissa. Pyydän siis tämän asian pöydälle.
|
| | 26.11.2007 | | Budjettivaltuusto 26.11.2007 | | | Arvoisa puheenjohtaja, arvoisat valtuutetut.
Kaupunginjohtaja avasi talouskeskustelun ansiokkaasti julkaisemalla keskusteluasiakirjat Talousohjelmasta sekä omistajapolitiikasta. Oli jo aikakin saada keskustelu käyntiin muullakin tasolla kuin ”jottain tarttis tehrä” tasoisena.
Nyt kuitenkin meillä on edessä nippu konkreettisia asioita, joista on eräiden ryhmien välillä päästy yksimielisyyteen – siitä kiitos ryhmien neuvottelijoille. Vaikka moni asia on vieläkin tasolla selvitetään, niin toivoa sopii että kaikki nämä ryhmät ovat aidosti mukana ja sitoutuneet näihin toimenpiteisiin.
Haluaisin nostaa muutaman asian esille:
Mielestäni tämän keskustelun parasta antia ovat rakenteelliset muutokset, mm. erilaiset palvelukeskukset joista saadaan selkeää tuottavuuden kasvua. Hyvänä esimerkkinä on jo perustettu Talouspalvelukeskus, joka on jo nyt lyhyen toimintakautensa aikana saavuttanut juuri näitä tavoitteita ja ensi vuodelle tuottavuuden kasvu on jo useamman prosentin verran. Ruokapalvelukeskus aloittaa toimintansa vuoden 2008 alusta, hankinta- ja logistiikkakeskus samoin sekä tänään käsittelyssä olevissa muutosehdotuksissa todetaan tietohallinon ja it-palveluiden uudelleen organisoimisesta linjapäätösten mukaisesti.
SoTe hankkeella pitää saada toiminnan järkeistämisellä ja prosessien sujuvoittumisella tuottavuuden kasvua ja ennen kaikkea hyötyä asiakkaalle paremman ja sujuvamman palvelun muodossa. Sen lisäksi toivon kyllä ihan suoriakin säästöjä hallinnon selkeyttämisellä ja ylimääräisistä tiloista luopumalla.
Nämä hankkeet ovat sellaisia, joissa tehdään Kokoomuksen pitkään kuuluttamia rakenteellisia uudistuksia, ja joilla vähennetään kaupungin kustannuksia pitkässä juoksussa.
Tällä valtuustokaudella kaupungin henkilöstö on kasvanut n. 300 henkilöä. Tämä tarkoittaa kustannusten kasvua n. 10 ME per vuosi – tilanne ei voi jatkua näin. Tilanteessa jossa muu yhteiskunta tehostaa toimintojaan ja parantaa tuottavuutta, Turku lisää henkilöstöään ilman tilanteen perusteellista selvittämistä. Kokoomus esitti jo viime vuonna budjetin teon yhteydessä yhden terveysaseman ulkoistamisen selvittämistä ns. verrokkiasemaksi. On mielestäni hiukan ristiriitaista että kaupunki haluaa pitää omia verrokiyksiköitään markkinoihin nähden kuten Liikennelaitoksen ja Myllykodin, mutta vertailuun toiseen suuntaan ei löydykään halukkuutta – pelottaako että tulokset ovat niin paljon paremmat vai mistä on kysymys?
Kumppanit palvelutuotannossa:
Kaupungin ei ole järkevää suunnata resurssejaan sellaiseen toimintaan, jota yksityinen palveluntuottaja pystyy tuottamaan yhteistyössä kaupungin kanssa. Toimivat markkinat takaavat myös kilpailukykyisen hintatason – hyvien kumppaneiden hakeminen ja onnistuneet kilpailutusprosessit vaativat tosin aivan uudenlaista asennetta ja osaamista. Tässä toivottavasti uusi Hankinta- ja logistiikka keskus tulee olemaan apuna.
Yksityiselle taholle on mahdollista helpommin organisoida toimintaansa järkevästi . Sillä on usein myös paremmat edellytykset onnistua tuottavuuden kasvussa – ja lopputuloksena on tyytyväinen palvelujen käyttäjä sekä motivoitunut ja tyytyväinen työntekijä.
On kuitenkin tärkeää että kun kumppaneita palvelutuotantoon haetaan, huolehditaan siitä että palveluiden laatu on selkeästi määritelty. Silloin on myös keino puuttua siihen, jos laadun ei koeta olevan riittävää –tämä tosin vaatii huolellista valmistelua ja vankkaa osaamista kun tehdään näitä sopimuksia.
Loppuun pari positiivista asiaa – on hienoa että moni asia Turussa kuitenkin etenee ja kaupunkilaiset kokevat palvelujen parantuvan. Näistä parhaina ja näkyvimpänä esimerkkeinä uuden pääkirjaston valmistuminen, vanhan pääkirjaston remontin valmistuminen ja Kupittaan puiston elämyshankkeiden eteneminen. Meillä on upea kaupunki – sitä ei sovi tämän kaiken kurjuuden keskellä unohtaa!
|
| | 17.09.2007 | | Jätteenkuljetuksen toimintamalli keskustelu 17.9.2007 | | | Arvoisa puheenjohtaja, arvoisat valtuutetut.
Nykyistä sopimusperusteista jätteenkuljetusta puoltavat suurin osa palvelun maksajista ja palvelun tuottajista ja toivottavasti myös suurin osa kaupungin päättäjistä.
Jos Turussa siirrytään kunnan järjestämään jätehuoltoon., luodaan lisäbyrokratiaa. On vaikea uskoa, että tällä parannetaan palvelua tai alennetaan kustannuksia – puhumattakaan alan kehittymisestä ja tuotekehityksestä. Enkö ole kovin usein kuullut, että kaupunki olisi jonkun asian hoitanut tehokkaammin kuin yksityinen taho.
Kilpailuttaminen on ehdottomasti hyvä asia ja mitä suurimmassa määrin kannatettavaa. On kuitenkin kysymys siitä, kuka kilpailuttaa ja miten se hyödyttää kuntalaisia. Omakotiyhdistykset, aluehuoltoyhtiöt ja isännöitsijät osaavat kilpailuttaa myös jätekuljetukset asiakkaidensa eduksi. Asiakkaalla on silloin valta hyväksyä tai hylätä kilpailutuksen tulos, sekä halutessaan vaihtaa palveluntarjoajaa, jos homma ei toimi. Se, että kunta määrittää palvelutason sekä takaa viiden vuoden pakkoavioliiton ei nyt aivan vastaa minun käsitystäni toimivasta järjestelmästä.
Minun mielestäni kunnan toiminnassa pitäisi todella keskittyä sen ydintoimintoihin ja jättää jätekuljetukset markkinoiden hoidettaviksi.
|
| | 27.08.2007 | | Valtuusto 27.8.2007 - PARAS-hanke | | | Kunta- ja palvelurakenneuudistus on ollut ja on tämän valtuustokauden tärkeimpiä hankkeita. Väestökehitys puhuu selvää kieltään ja tulevaisuuden hyvinvoinnin perusta on turvattava. Keskeiseksi tavoitteeksi on kirjattu elinvoimainen ja toimintakykyinen sekä eheä kuntarakenne. Lisäksi tavoitteena on varmistaa laadukkaat ja asukkaiden saatavilla olevat palvelut. Koko kunta- ja palvelurakenneuudistusprosessissa tavoitteena on ollut katsoa kauemmaksi ja ennustaa tulevaa yhtä vaalikautta pidemmällä aikavälillä. On valmistauduttava tulevaan.
Puitelaista tehtiin mahdollistava laki, joka antaa kunnille mahdollisuuden itse ja yhdessä luoda puitteet ja edellytykset tulevaisuudelle. Mahdollisuudet riippuvat meidän - kuntapäättäjien kyvystä ennakoida tulevaisuuden vaatimuksia ja tehdä tarvittavat päätökset. Erikseen hallitusohjelmassa on nostettu esiin kaupunkiseutujen suunnitelmat ja niiden sisältö. Valtio siis odottaa kaupunkiseuduilta yhteistyön etenemistä ja konkreettisia tuloksia.
Puitelaki edellyttää toimenpiteitä kaikilta. Katse on suunnattava 15-20 vuotta eteenpäin. Meidän tulee pohtia, kuinka väestön kehitys, palvelujen tarve ja hyvinvoinnin rahoitus kootaan kestäväksi paketiksi. Keskeistä on kuntalaisten etu ja tässä harjoituksessa tarvitaan rohkeita ratkaisuja. Vahvan taloudellinen perustan lisäksi kunnissa tarvitaan uusia palvelujen järjestämis ja tuottamistapoja. Esimerkiksi tilaaja- tuottaja mallin käyttäminen laajan väestöpohjan alueilla on ilmeisen hyödyllistä. Tästä on on olemassa hyviä esimerkkejä, kuten ns. Raision malli.
Viisaat päättäjät eivät luovuta aloitetta tulevaisuuden tuntemattomille voimille, vaan luovat muutoksen itse.
TURKU JA TURUN YMPÄRISTÖ
Turun seutu on kokonaisuus, jossa kaikki voivat menestyä vain yhdessä yrittämällä. On tosiasia, että Turku on suhteellisesti ottaen niin paljon ympäristökuntiaan suurempi, että epäsuhta varmasti aiheuttaa epäluuloja. On myös totta, että Turku tulee pärjäämään tulevaisuudessakin – vaikka yksinkin. Mutta yhtälailla on totta, että menestyäkseen Turku tarvitsee muitakin, menestymiseen eväät yksin eivät kyllä tule riittämään.
Mistä sitten eväät yhteistyön tiivistämiselle ja tulevaisuudessa uudelle Turun kaupungille?
PARAS-hanke ja siihen liittyvät kuntarakenteen muutokset perustuvat pääasiallisesti vapaaehtoisuuteen ja siitä tulee täälläkin ehdottomasti lähteä. Ja koska valinta vapaaehtoinen, Turulla pitää olla tarjota jotain sellaista, mikä houkuttelee ja kiinnostaa ympäristökuntia. Yhteistyön hyötyjen näkeminen ja luottamuksen saavuttaminen on tärkeää – puolin ja toisin. Tähän päästään avoimuudella, positiivisella ja nöyrällä asentella. Itseruoskinta talouden suhteen ja pelottelu erilaisilla tulevaisuuden uhkakuvilla ei luo Turusta kovin houkuttelevaan kuvaa – eikä todellakaan edusta tätä päivää.
Turun talouden tila ei ole maineensa veroinen. Turun taloudella ei mene aivan niin huonosti kun asiaa tarkastelee kokonaisuudessaan. Turussa on tällä valtuustokaudella tehty hartiavoimin töitä talouden vahvistamiseksi ja siinä on osittain jo onnistuttu. Lisäksi päätöksiä rakenteiden uudistamisesta on jo tehty, esimerkkeinä mm. SOTE-hanke, talouspalvelukeskuksen perustaminen ja keskushallinon tulevat organisaatiomuutokset. Tietyissä hankkeissa Turku on aivan Suomen kärkikaartia ja suurempana ongelmana kuin päätösten puuttuminen on se, että päätösten totetuttamiseen ja niiden läpi viemiseen ei sitouduta, aina edes poliittisella tasolla.
Toki taloudessa on vielä haasteita erityisesti menopuolella, mutta Turulla on vahva tase, verotulot nousivat viime vuonna 6% ja samaa kasvuvauhtia on ennustettu kuluvalle vuodelle. Kymmenestä suurimmasta kaupungista Turun työttömyysaste oli huhtikuussa 2007 pääkaupunkiseudun jälkeen neljänneksi matalin. Suurimpien seutukuntien välisessä vertailussa Turun seutukunnan työttömyysaste oli pääkaupunkiseudun jälkeen toiseksi alin. Viimeisen vuoden aikana Turun seutukunnan työttömyysaste on lisäksi laskenut seutukunnista nopeimmin.
Tehokkuudessakin Turku pärjää myös uusimmissa kustannusvertailuissa suurten joukossa ihan hyvin. Työpaikkaomavaraisuus on 130% ja työllisyys- , elinkeino- ja kaavoituspolitiikassa on onnistuttu erittäin hyvin. Tontteja luovutetaan jatkuvaan tahtiin ja Turun seutu on kaiken kaikkiaan todella vetovoimainen. Palvelupuolella haasteena on kustannusten nousu ja palvelutarpeen lisääntyminen. Toimintakulut kaupunkitasolla ovat edelleen liian korkeat. Vielä täytyy löytyä lisäelementtejä menokasvun hillitsemiseen niin, että talous saadaan tasapainotettua vuoteen 2010 mennessä. Tämän osalta Turussa on jo lähdetty rohkeasti puuttumaan ongelmiin mm. SOTE hankkeen avulla, jolla pyritään vaikuttamaan juuri siihen, että kustannuksia pystytään hallitsemaan tulevaisuudessakin. Siksi siihen sitoutuminen nyt ja hankkeen toteutusvaiheessa on ehdottoman tärkeää. Tähän ainakin Kokoomus on situotunut.
Turkus pidetään maakunnan veturina. Veturina oleminen ja sellaisena pysyminen edellyttää rohkeita avauksia, postiivista otetta. Tulevaisuuden edelläkävijää kaikki haluavat seurata. Siksi peloittelupolitiikka ja vastustan vastustan -asenne, jota täälläkin valtuustossa usein kuulee – ei todellakaan ole tätä päivää ja aiheutta Turulle ja Turun seudulle vain haittaa. Uudistusten vastustaminen ja eilisen päivän haikailu ei tuo mitään uutta tälle seudulle. Tätä kannattaa myös kuntalaisten miettiä vaalien lähestyessä - minkälaisella otteella ja asenteella Turkua ja tulevaa mahdollista uutta Turkua johdetaan ja halutaan johdettavan?
Muualla Suomessa keskuskaupunkien ja niiden ympäristökuntien välillä on useassa paikassa ollut ilmassa samansuuntaisia epäluuloja ja pelkoja. Nyt on kuitenkin monilla alueilla päästy askel eteenpäin ja nähty yhteistyön edut – ja toisaalta vaihtoehtojen haitat. Harva kunta pärjää tulevaisuudessa yksinään eikä ainakaan sitä riskiä haluta ottaa. Hämeenlinnan seudulle on muodostumassa 200 000 asukkaan kunta, Tampereen seudulla ollaan pääsemässä eteenpäin suurTampereen muodostamisessa, samoin Jyvsäkylässa ja Lahdessa. Salon kaupungin muodostuminen näyttää hyvää esimerkkiä. Uskon että Turun seudulla on kaikki edellytykset päästä eteenpäin ja ylittää luontainen muutosvastarinta, joka perustuu pelkoihin isomman jyräämisestä. Tässä varmasti auttaisi ulkopuolisen, valtion asettaman selvitysmiehen selvitys, joka avoimesti ja rehellisesti tuo vaihtoehdot kaikkien alueen kuntien pohdittavaksi.
Ei Turulla ole mahdollisuuksia, halua eikä tarvetta yrittää jyrätä ketään, joka vapaaehtoisesti on lähtemässä muodostamaan uutta Turkua. Kyllä Turun pitää siinä harjoituksessa olla yhtenä avoimena osapuolena, joka myös pyrkii liittymään puhtaalta pöydältä uuteen, vetovoimaiseen ja menestyvään Turun kaupunkiin.
|
|
|
 |